Recover Laboratory: Satamiljoonaa prosenttia – Yökävely ensi-iltaan kesäkuussa Cirkolla ja muita iloisia uutisia

  • Satamiljoonaa prosenttia – yökävely ensi-iltaan Cirkolla kesäkuussa.
  • Hedda Liukkala työstää sooloteostaan.

Satamiljoonaa prosenttia – yökävely ensi-iltaan kesäkuussa

Miradonna Sirkka, Sofi Häkkinen ja Aleksi Kinnunen ovat paraikaa Cirkolla residenssissä työstämässä kesäkuussa ensi-iltaan tulevaa paikkasidonnaista teosta nimeltä Satamiljoonaa prosenttia – yökävely.

Yökävely saa ensi-iltansa 3.6. Klo 23.59, josta starttaa kahdeksan esityksen putki Cirkolla. Yökävely on pandemiaturvallinen, ensimmäinen osa teossarjasta, joka huipentuu kesällä 2022 ensi-iltansa saavaan näyttämöteokseen Satamiljoonaa prosenttia, joka on äärimmilleen viety kilpailu huomiosta esiintymislavalla.

Yökävely sai alkunsa pandemian keskellä, kun ryhmän pitkään työstämää näyttämöteosta ei voitu esittää koronarajoitusten vuoksi jo toisena vuonna peräkkäin. Paikkasidonnaisiin teoksiin erikoistuneena ryhmä ei tyytynyt näyttämölle rakennetun teoksen livestriimaamiseen. Kävelyteoksesta rakentui näyttämöesityksen kiehtova vastakohta ja eräänlainen alkusoitto. Se on hypnoottinen teos huomion antamisesta kesäyössä. Tässä teoksessa katsojasta tulee osallistuja, ympäristö muuttuu näyttämöksi, ja katsojan huomio kohdistuu esiintyjän sijasta ympäröivään maailmaan.

Lisäinfoa täältä:  https://cirko.fi/esitys/recover-laboratory-satamiljoonaa-prosenttia-yokavely/

Liput täältä: https://www.tiketti.fi/satamiljoonaa-prosenttia-yokavely-suvilahti-helsinki-lippuja/74185

Recover Laboratory Lain§uojattomat-festivaalilla toukokuussa

Recover Laboratoryn keikkakesä alkaa Porissa 20.5. Ja 21.5. Lain§uojattomat-festivaalilla, teoskokonaisuudella “Recover Laboratoryn iltapäivä.”

Teos koostuu ihmisten välistä kohtaamista tutkivista ohikiitävistä hetkistä, jotka on ripoteltu kaupunkitilaan. Kokija voi käydä joko yhdellä pisteellä tai kiertää kokemassa kaikki teokset. Teokset on suunniteltu koronaturvallisiksi. Nykysirkus, musiikki, performanssitaide ja valokuvaus yhdistyvät kutkuttavaksi kokonaisuudeksi, jonka yllä häilyy absurdi surrealismin tuntu. 

Teoksissa yleisöä kohtaavat sirkustaiteilijat Miradonna Sirkka ja Hedda Liukkala, muusikot Aleksi Kinnunen ja Samuli Kivelä, näyttelijä Anna Kankila ja valokuvaaja Iida-Liina Linnea.

Miradonna Sirkka Kööpenhaminan Metropolikseen työstämään paikkasidonnaista teosta

Miradonna lähtee Tanskaan Metropolikseen suunnittelemaan kesän lopussa esitettävää paikkasidonnaista produktiota. Teos tehdään yhteistyössä viiden muun sirkustaiteilijan kanssa ja se sijoittuu Bellahøj-nimiselle kerrostaloalueelle Kööpenhaminassa.

Hedda Liukkala valmistelee sooloteostaan Sirkus Faktorin residenssissä

Recover Laboratoryn vakiokasvo Hedda Liukkala valmistelee sooloteostaan. Recoverin Sofi on myös mukana teoksessa taiteellisena konsulttina. Tässä Heddan terveisiä Sirkus Faktorin residenssistä Orivedeltä:

“Istun tässä junassa kohti Helsinkiä analysoimassa kuluneita kahta viikkoa, ja voin ilokseni todeta, että hyvinhän se meni. Sirkus Faktori oli täydellisesti eristetty muusta maailmasta ja sain rauhassa kokea taas residenssin herättämät kriisit (apua) ja onnistumiset (jee) .

’Mitämeri’ etenee ja viikot meni totutellessa uuteen lajiin, niskalenkkiin. Roikuskelin päivät eri ruumiinosista ja fiilistelin äänisuunnittelija Lotta Ahlbeckin eeppisiä äänimaailmoja. Nyt on ranteet, nilkat ja niska kulutettu vereslihalle ja mieli on täynnä suunnitelmia. Saatiinpa hyviä uutisia myös resin aikana, ensi-illan neuvottelut käynnistyvät lähiviikkoina (siitä lisää toiste). Videoita residenssistä löytyy mun instasta @heddspins!”