Taidetuki-ryhmä freelancereille keväällä 2021

Koronaepidemia on tuonut entisestään epävakaalle freelancer-taiteilijoiden kentälle aiempaakin haastavammat olosuhteet. Freelancer-taiteilija on usein jo lähtökohtaisesti ilman jatkuvuuden tuomaa taloudellista, sekä yhteisön tuomaa henkistä tukea. Tällaisena poikkeusaikana tuo yksin tekemisen ja pärjäämisen elementti voi tuntua entistäkin vaativammalle ja lisätä huolta tai ahdistusta, sekä nykytilanteeseen, että tulevaan liittyen. Jatkuva epävarmuus voi myös aiheuttaa lamaannusta suhteessa omaan toimijuuteen ja johtaa kokemukseen, etteivät omat resurssit enää kanna tässä monin tavoin haastavassa tilanteessa. 

Aloitamme keväällä 2021 ryhmän, jonka tarkoituksena on tukea vapaan kentän taiteilijoita pandemian keskellä. Luomme foorumin, jossa ryhmän jäsenet voivat purkaa korona tilanteesta syntynyttä epävarmuutta ja ahdinkoa. Ryhmän jäsenet saavat työkaluja ja tukea omien voimavarojen lisäämiseen ja kehittämiseen, sekä oman toimijuuden vahvistamiseen. Ryhmän toiminta perustuu hahmoterapia-praktiikkaan, jonka perusperiaatteet – tietoisuus, tässä ja nyt -eläminen, kontakti, vastuu omista teoista sekä toiminnoista – ovat lähestymistapa elämään, joka voi antaa konkreettisia työkaluja tämän eksistentialistisen kriisin keskellä. Hahmoterapia on psykoterapeuttinen suuntaus, jossa ihminen nähdään kokonaisvaltaisesti ja jossa keskitytään yksilön omiin voimavaroihin, näiden puutteiden sijaan. 

Tapaamme pandemiatilanteen salliessa fyysisesti Helsingissä, mutta ryhmä voidaan toteuttaa sellaisenaan Zoomin välityksellä. Osallistujilla ei tarvitse olla kokemusta terapeuttisesta työskentelystä, vaan riittää että on kiinnostusta oman hyvinvoinnin edistämiseen. Ryhmän vetäjät Matleena Laine ja Elina Hietala ovat ammattitaiteilijoita ja viimeisen vuoden hahmoterapiaopiskelijoita. (Clinical Gestalt Psychotherapist) 

Tapaamiset: 

Sunnuntai 11.4.2021 klo. 10–15 

Sunnuntai 25.4.2021 klo. 10–15 

Sunnuntai 9.5.2021 klo. 10–15 

Sunnuntai 23.5.2021 klo. 10–15 

Hinta: 150 €

Yhteydenotot: