Supiaisen uutisia huhtikuulle

Olemme tehneet paljon työtä luodaksemme Joensuuhun NÄYTTÄMÖ-vierailuteatterin esittäville taiteille, jonka tilat, henkilökunta ja välineistö mahdollistaisivat esittävän taiteen ja sirkuksen turvallisen ja laadukkaan esittämisen ja harjoittelemisen Joensuussa.
 
Aloittaessamme esitystoiminnan teatterissamme Joensuussa syyskuussa 2018 emme olisi uskoneet, että keväällä 2020 joudumme pitämään teatterimme kiinni maailmanlaajuisen viruspandemian takia. Ei tämänkaltaista tilannetta varten osaa valmistautua. Nyt korona pitää esitys- ja opetustoimintamme suljettuna, emmekä tiedä koska pääsemme toimintaamme jatkamaan. Olemme hankalan tilanteen äärellä. Toivottavasti kuitenkin voimme aloittaa teatterimme syyskauden normaalisti syyskuun alussa Pilke! -esittävän taiteen festivaalin merkeissä. Seuraamme tilannetta, ja toivomme että pääsemme toteuttamaan myös kesän Kiertävän sirkusfestivaalin suunnitellun mukaisesti. 
 
Tällä hetkellä jatkamme Sirkus jää pystyyn -esityksen harjoituksia NÄYTTÄMÖllä vaikka esityksen kaavailtu huhtikuun ensi-ilta lykkääntyy näillä näkymin lokakuulle 2020. Tässä esitysharjoituksien lomassa valmistaudumme myös toteuttamaan interrwebbiin lähetettäviä live-esityksiä vielä kevään 2020 aikana.
 
Tässä ensimmäinen kevään 2020 ilman yleisöä toteutettu NÄYTTÄMÖ-live esitys ja tosiaan kun suunniteltu kahden päivän projekti vedettiin ykkösellä purkkiin niin jäi nuo rummut mikittämättä. Säilyypähän aito meininki ettei liikaa säädetä vaan katsotaan mitä tulee. Ensi kerralla sitten kaikinpuolin vahvemmin treenattuna, yleisölle ja mikitetyin rummuin:

’Dystooppinen on maailman meno tällä hetkellä, vaan sitä se on kyllä ollut jo pidemmän aikaa. Kuvailtiin ja rumpaloitiin eilen livetallenne mun Jalmari projektin keikasta Teatteri Näyttämön tiloissa. Saundillisesti puitteitten mukaan, ykösellä purkkiin mentaliteetein!

Taltio siitä löytyy tämän linkin takaa ►►► https://vimeo.com/403283029

Suurkiitokset työryhmälle!

Music: Jalmari
Visual Mashup: Jalmari
Lights: Riku Elo
Video shooting: Henri Huikuri & Rauli Katajavuori
Edit: Jalmari

Kovina aikoina on myös otettava kovat keinot käyttöön : Jos haluat tukea musiikillista uraani niin Jalmarin musaa voi ostaa osoitteesta https://jalmarimusic.bandcamp.com/ Kiitos!’

NÄYTTÄMÖltä on siis tulossa NÄYTTÄMÖ-live esityksiä vielä keväälle 2020. Ei kun siis tervetuloa katsomaan ja ihmettelemään!

Yleiset yhteystiedot:
sähköposti: supiainen@supiainen.com
puh: 0451209383
http://supiainen.com/

Näyttämö: Pilkontie 7, 80130 JOENSUU
https://teatterinayttamo.fi/