Alfred Kordelinin säätiöltä ylimääräinen apurahahaku digitaalisiin kokeiluihin

Alfred Kordelinin säätiö avaa ylimääräisen apurahahaun 20.‒26.4.2020. Kulttuurin digiloikka -apuraha on tarkoitettu digitaalisten sisältöjen tuottamiseen ja jakamiseen eri alustoilla, digitaalisuutta hyödyntäviin kokeiluihin tai hakijan omien työtapojen kehittämiseen. Apurahaa voivat hakea ammattimaisesti toimivat kulttuurintekijät kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen aloilta.

Kulttuurin digiloikka -apurahan tarkoituksena on vastata poikkeustilan tuomaan haasteeseen ja saada kulttuurialan toimijat pohtimaan, miten kukin voisi hyödyntää digitaalisuutta nykyistä enemmän omalla alallaan ja omassa toiminnassaan. Tavoite on katsoa pidemmälle tulevaisuuteen.

”Kordelinin säätiö haluaa kannustaa ja tukea kulttuurin tekijöitä miettimään, kuinka he voisivat käyttää digitaalisten kanavien tuomia mahdollisuuksia enemmän hyödyksi omassa toiminnassaan. Digitaalisuus voisi olla yksi työkalu uusien yleisöjen tavoittamiseksi ja kulttuurin rahoituspohjan monipuolistamiseksi”, säätiön toimitusjohtaja Erik Båsk kertoo ylimääräisen haun taustoista.

Tavoitteena on, että kun koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on ohi, uudenlaiset tavat tehdä ja jakaa kulttuuria jäisivät käyttöön.

Apuraha on suuruudeltaan 3000 euroa. Se on tarkoitettu käytettäväksi ajalle 20.5.‒31.8.2020, ja sitä voivat hakea sekä yksityishenkilöt että työryhmät. Nyt hakuun tulevan apurahan saaminen ei estä hakemasta apurahaa Kordelinin säätiön seuraavassa haussa elokuussa.

Apurahaa haetaan verkossa. Hakuaika alkaa maanantaina 20.4. klo 9:00 ja päättyy sunnuntaina 26.4. klo 16:00. Säätiö kertoo päätöksistä kaikille hakijoille 15.5 mennessä.

Tarkemmat tiedot hausta ja hakulomake Alfred Kordelinin säätiön verkkosivuilla www.kordelin.fi

Lisätietoja:
Alfred Kordelinin säätiö, toimitusjohtaja Erik Båsk

puhelin 040 825 8071