Supiaisen uutisia kesälle 2019

  • Taikuri
  • Kiertävän tarina
  • Ulkopuolella

Sirkus Supiainen toteuttaa kesäkausilla 2019 kiertävän sirkusfestivaalin Joensuun maaseutualueilla ja Kontiolahdessa, Liperissä, Outokummussa ja Polvijärvellä yhteistyössä alueen kylätapahtumien ja kuntien kanssa. Kiertueen pääsisältönä on viedä taidetta maaseutupaikkakunnille ja myös niiden luokse, joiden on hankalaa tai jopa mahdotonta itse päästä taiteen pariin. Kohderyhminä ovat kaikki maaseudun ihmiset. Tarjolla on monenlaisia esityksiä ja työpajoja. Kiertueaikataulu toteutuu pitkälti paikallisten kylätapahtumien mukaan. Festivaalimme liittyy osaksi paikallista kylätapahtumaa ja samalla laajentaa kylätapahtuman kulttuurisisältöä.

Kiertue vierailee seuraavilla paikkakunnilla:
Penttilänrannan monisukupolvikortteli 8.6.2019
Outokumpu, Okufest 14.-15.6 2019
Polvijärvi, Polvijärvi-päivät 19-21.7. 2019
Liperi, Taipaleen kulttuurikesä 25.-29.7.2019
Ahveninen, Punaisen talon kesäkauden päätös 1.-5.8
Kontiolahti 8. -11.8.2019
Kovero, Koveron Kyläjuhlat 28.8 -1.9.2019

Lisäpaikkakuntia ilmoitamme vielä myöhemmin.

Kiertävän sirkusfestivaalin ohjelmisto:

Ulkopuolella

Ohjaus, lavastus, valosuunnittelu: Rauli Katajavuori
Puvustus: Laura Sariola
Musiikki: Olli Jalmari Vainionpää
Lavasteiden rakennus: Hannu Multanen
Äänimaisema: Antti Koukonen
Esiintyjä: Rauli Katajavuori

Ulkopuolella – teos on karhean humoristisesti vakava ideaalikone. Alkulähteenämme ovat sirkus ja musiikki. Syvennymme käsittämättömään ja etsimme syvää kansaperinnettä tulevaisuudesta. Tervetuloa mukaan huviretkelle tienpientareille, joissa resistanssia ei ole.

Esityksen kesto 1h

Kiertävän tarina

Miika Nuutisen Kiertävän tarina -esitys on fiktiivinen kertomus perinteisestä sirkuksesta. Se vie katsojan sirkuksen maailmaan ja sen kulisseihin. Se valottaa yleisölle myös esiintyjien taustoja ja tavoitteita. Mitä kaikkea tapahtuukaan ennen esityksen alkua? Mitä näytöksen päätyttyä? Ja mitä kaikkea uhrauksia ja työtä sirkustähden elämä on vaatinut? Esitys sopii kaikenikäisille.

Esityksen kesto 40min

Taikuri

Työryhmä: Rauli Katajavuori ja Miika Nuutinen

Työryhmä Katajavuori & Nuutinen toteuttavat mystisen esityksen taikuudesta. Pintapuolelta Taikuri näyttäytyy äärimmäisen klassisena taikuusesityksenä, mutta samalla teos tulee yllättämään olemalla kaukana siitä mitä taikuudelta odotat. Esityksessä pelataan taikuuden esittämisen perinteen ja muodon pelikentällä. Kaikki tapahtuu paljaasti, ilman taikuutta, mutta silti teos tulee huijaamaan jokaisen. Taikuri – vie katsojan mukanaan viihdyttävälle matkalle, jossa taikuus on läsnä. Taikuri on itseasiassa kuin suuri taikatemppu, joka onnistuu olemaan samaan aikaan lumoava ja ajatuksia herättävä kokonaisuus.

Esityksen kesto 50min

1-2-3- TULTA!

Terästä seos,
sytytä se liekkeihin,
tee kaikenlaisia temppuja,
kestä sen paine,
tunne sen kuumuus,
rakasta sen ääntä.
1 2 3 Tulta!

Huomaa myös NÄYTTÄMÖ-teatterin ohjelmistohakuilmoitus!

(Lähde: Sirkus Supiaisen tiedote 30.5.2019)