Sorin Sirkus viettää ensimmäistä kertaa Maailman sosiaalisen sirkuksen päivää 7.4.2018

SIRKUKSELLA SYRJÄYTYMISTÄ VASTAAN

Lauantaina 7.4.2018 Sorin Sirkus osallistuu ensimmäistä kertaa Maailman sosiaalisen sirkuksen päivän (World Social Circus Day) viettoon Tampereella. Ympäri maailman järjestettävä tapahtumapäivä juhlistaa sosiaalisen sirkuksen tuomaa iloa eri yhteisöissä aina Euroopasta Etelä-Amerikkaan ja Aasiaan saakka. Tamperelaiseen sirkusiltapäivään kutsutaan mukaan entisiä ja nykyisiä Sorin Sirkuksen sosiaalisen sirkuksen toiminnan piirissä olevia nauttimaan sirkusammattilaisten esityksistä sekä heittäytymään yhdessä erilaisiin työpajoihin.

Suomessa sosiaalinen sirkus kytkeytyy taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia- ajatteluun ja sosiaalisen sirkuksen termi on otettu laajemmin käyttöön vuodesta 2009 alkaen. Sorin Sirkus on tehnyt töitä erilaisten ryhmien kanssa jo yli 30 vuotta ja oli ensimmäisten suomalaisten sirkusorganisaatioiden joukossa kehittämässä sosiaalisen sirkuksen metodia, jossa sirkusopetus on räätälöity mm. elämätaitojen kasvattamiseen.

Kansainvälisellä tasolla Sorin Sirkus tunnetaan yhtenä sosiaalisen sirkuksen ohjaajakoulutuksen pioneereista, joka on osa laajaa eurooppalaista kouluttajaverkostoa. Käytännön työssä viimeisten kymmenen vuoden aikana Sorin Sirkuksen sosiaalisen sirkuksen toiminta on tavoittanut useita satoja syrjäytymisuhan alla eläviä lapsia, nuoria ja nuoria aikuisia Tampereen ja Pirkanmaan alueella. Kevään 2018 toiminnassa ovat mukana  maahanmuuttajataustaiset nuoret, nuoret aikuiset mielenterveyskuntoutujat sekä vangit. Toiminnassa ovat avainasemassa kumppaniorganisaatiot, jotka ostavat palvelun Sorin Sirkukselta tai joiden kanssa toimitaan tiiviissä hankeyhteistyössä.

Maailman sosiaalisen sirkuksen päivä on Aasian sosiaalisen sirkuksen organisaation ASCA:n aloitteesta syntynyt globaali tapahtuma, jonka tarkoitus on tuoda iloa erilaisiin yhteisöihin, tiedottaa sosiaalisesta sirkuksesta sekä esitellä sosiaalisen sirkuksen maailmanlaajuista toimintaa ja erilaisia tekemisen tapoja. Sorin Sirkus osallistuu nyt ensimmäistä kertaa päivään tarjoamalla sirkusammattilaisten esityksiä sekä erilaisia työpajoja entisille ja nykyisille sosiaalisen sirkuksen ryhmäläisilleen. #SocialCircusDay

(Lähde: Sorin Sirkuksen tiedote 5.4.2018)