Itä-Suomen alueellinen sirkuskoulu etsii sirkusohjaajaa

Itä-Suomen alueellinen sirkuskoulu on käynnistänyt SIRKUS2-hankkeen sirkustoiminnan kehittämiseksi. Haemme hankkeeseen osa-aikaista sirkusohjaajaa määräaikaiseen työsuhteeseen. Ohjaajatarpeemme on vuoden 2018 alusta vuoden 2019 loppuun. Viikkotyöajasta ja työn kestosta voidaan neuvotella.

Työtehtävinä on sirkusopetuksen suunnittelu ja toteuttaminen hankkeen paikkakunnilla Rautavaara–Outokumpu välisellä alueella. Lisäksi tehtäviin kuuluu sirkus kurssien järjestäminen eri paikkakunnilla, osallistuminen hankkeen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen ja osallistuminen opetussuunnitelman laatimiseen. Toimenkuva täsmennetään valitun työntekijän osaamisen mukaisesti. Edellytämme osaamista monipuolisesti eri sirkuslajeista ja valmiutta liikkua hankkeessa mukana olevien paikkakuntien välillä.

Arvostamme alan tutkintoa ja opetuskokemusta. Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, innostuneen taustayhteisön tuen, mukavia oppilaita ja monipuolisen toimenkuvan kautta syntyvää uutta osaamista. Alueen sirkuksissa on käytössä monipuolinen välineistö ja varsin hyvät harjoitteluolosuhteet. Tarvittaessa voimme olla joustavia aikataulujen sovitteluissa.

Lisätietoja antaa Timo Hatakka, , 041-3100280.
Hakemukset 31.12.2017. mennessä sähköpostilla osoitteeseen  tai postissa Itä-Suomen alueellinen sirkuskoulu ry, Pyykkärinpolku 5, 73600 Kaavi.

Hanketta rahoitetaan leader-rahoituksella Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta ja rahoituksen on myöntänyt Kehittämisyhdistys Kalakukko ry ja Joensuun seudun Leader ry.

Ilmoitus TE-palveluiden sivuilla: https://paikat.te-palvelut.fi/tpt/9391620

Itä-Suomen alueellinen sirkuskoulu perustettiin vuonna 2015 tukemaan sirkustaiteen kehittymistä Itä-Suomen alueelle. Yhdistyksen jäseninä ovat Sirkus Muikku (Kaavi), Kuopion Sirkus, OudonKummun Sirkus, Rautavaaran Nuorisosirkus ja Sirkus Supiainen. Lue lisää Itä-Suomen alueellisen sirkuskoulun sivuilta.

(Lähde: Itä-Suomen alueellisen sirkuskoulun tiedote 2.11.2017)