Apurahat: Taiken alueelliset apurahat ja avustukset

Taiken alueelliset apurahat ja avustukset ovat haettavissa 15.2.–15.3.2017. Työskentely- ja kohdeapurahat on tarkoitettu ammattitaiteilijoille tai työryhmille. Yhteisöt voivat hakea erityisavustusta esimerkiksi näyttelyiden, seminaarien ja kurssien järjestämiseen.

Apurahat ja avustukset on tarkoitettu vuoden 2017 hankkeisiin. Hankkeisiin myönnettävät apurahat ja avustukset tulee käyttää myöntövuoden tai seuraavan vuoden aikana.

Kaikki Taiken apurahat ja avustukset ovat haettavissa verkossa. Verkkoasiointi on sujuvaa, hakemusta voi täydentää verkossa. Valmis hakemus tulee lähettää sähköisesti Taikeen ennen hakuajan päättymistä. Verkkoasiointi sulkeutuu 15.3. klo 16.

Verkkoasiointia varten yhteisö tarvitsee Katso-tunnisteen, joka kannattaa hankkia hyvissä ajoin ennen hakuaikaa. Maksuttoman Katso-tunnisteen saa Väestörekisterikeskuksesta osoitteesta https://yritys.tunnistus.fi. Tunnisteen hankkiminen edellyttää voimassa olevaa Y-tunnusta. Ohjeet sen hakemiseen löytyvät YTJ-palvelun verkkosivuilta http://www.ytj.fi.

Alueiden työskentelyapurahat
Alueellisten taidetoimikuntien työskentelyapurahat on tarkoitettu alueella toimiville eri alojen ammattitaiteilijoille ja taiteenalojen arvostelijoille taiteelliseen työskentelyyn tai jatkokoulutukseen.

Alueiden kohdeapurahat
Alueellisten taidetoimikuntien kohdeapurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille tai työryhmille yksittäisten hankkeiden toteuttamiseen.

Alueiden lastenkulttuurin kohdeapurahat
Alueellisten taidetoimikuntien lastenkulttuurin kohdeapurahat on tarkoitettu alueella toimiville ammattitaiteilijoille ja taidekriitikoille tai heidän muodostamilleen työryhmille lasten- ja nuortenkulttuurin hankkeisiin.

Alueiden lastenkulttuurin erityisavustukset
Alueiden lastenkulttuurin erityisavustukset on tarkoitettu yhteisöille kuten yhdistyksille, säätiöille, osuuskunnille, kunnille ja yrityksille lasten- ja nuortenkulttuuria edistäviin hankkeisiin.

Alueiden erityisavustukset yhteisöille
Alueiden erityisavustukset yhteisöille on tarkoitettu alueen yhteisöille kuten yhdistyksille, järjestöille, säätiöille ja osuuskunnille erilaisten taidetoimintojen kuten näyttelyiden, seminaarien, koulutustilaisuuksien ja kurssien järjestämiseen.

Hakuaika: 15.02.2017 – 15.03.2017

Lisätietoa ja hakemus: http://www.taike.fi/fi/alueelliset-apurahat-ja-avustukset