Cirko-festivaalin 2017 ensimmäiset ohjelmatiedot on julkaistu ja kevään kausiohjelma käynnistyy

  • Circa: What Will Have Been. Kuvaaja: Andy Phillipson.

Cirkon kevätkauden kohokohta on 12.–21.5.2017 ympäri pääkaupunkiseutua levittäytyvä Cirko-festivaali, joka järjestetään tänä vuonna 12. kertaa. Festivaalin kaukaisimmat esiintyjävieraat saapuvat Australiasta, kun kansainvälistä kärkeä oleva nykysirkusryhmä Circa saapuu ensimmäistä kertaa vierailulle Suomeen. Circan mestarillinen ja kaunis teos What Will Have Been nähdään Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 19.–21.5.2017. Kolme taiteilijaa rikkoo nykysirkuksen rajoja intiimissä ja syvästi koskettavassa esityksessä, jossa ihmiskehot kietoutuvat yhteen ja puhdas fyysinen kauneus ja liike vangitsevat katseen.

Festivaalin toinen ohjelmajulkistus on suomalaisen nykysirkusryhmän Blind Gut Companyn teos Machine, joka saa kotimaan ensi-iltansa Cirko-festivaalilla. Machine on kokeileva nykysirkusteos, joka tutkii ihmisen ja teknologian välistä suhdetta. Machinen surrealistisessa maisemassa inhimillinen ja digitaalinen, liha ja metalli, kohtaavat etsien merkityksiä toisilleen ja omalle olemassaololleen. Teos nähdään Stoassa 16.–17.5.2017.

Cirkon alkuvuoden kausiohjelma

Cirkon kevään kausiohjelma käynnistyy heti tammikuussa Kristján Ingimarsson Companyn BLAM!-teoksella. Supersuosittu energinen show on villinnyt täysiä katsomoja ympäri maailmaa. Sanaton esitys on kekseliäs ja viihdyttävä toimintatykytys, joka yhdistelee taitavasti komediaa ja huippuunsa hiottua akrobatiaa. Blamin henkeäsalpaavat temput, riemastuttava parkour ja rohkea asenne vievät katsojan ennennäkemättömälle seikkailulle.
Esitykset 18.1.+ 20. – 22.1.2017
Paikka: Aleksanterin teatteri

Helmikuussa Cirkon kausiohjelmassa nähdään Vesa Purokurun nykysirkusmonologi, joka kertoo henkilökohtaisen kasvutarinan yli 20 vuoden matkasta pienen kyläkoulun opettajasta suuryritysten organisaatiokonsultiksi ja lopulta raajarikoksi sirkustaiteilijaksi. Tarinallisuus ja nykysirkus ovat vahvasti läsnä improvisatorisessa teoksessa, joka kerrotaan klovnerian, akrobatian, fyysisen teatterin ja tanssin keinoin.
Esitykset 15.2. + 17.–19.2.2017
Paikka: Cirko – Uuden sirkuksen keskus

Cirko Guest -vierailuohjelmistossa nähdään tammikuussa Unga Teaternin Hamlet sanoi sen kauniimmin. Hyperfyysinen esitys hyödyntää sirkustemppuja ja akrobatiaa esittäessään kolmen nuoren hurjaa kohtaloa. Esitys on syntynyt eri prosessien kautta ja yhteistyössä huostaanotettujen nuorten kanssa, jotka ovat vahvasti vaikuttaneet esityksen tarinaan.
Esitykset 14.1.–22.2.2017
Paikka: Cirko – Uuden sirkuksen keskus

Kevään demot – Miten esitys syntyy?

Cirkossa järjestetään muutaman viikon välein demoja, joissa Cirkossa työskentelevät nykysirkusryhmät esittelevät tulevia teoksiaan. Sisällöt vaihtelevat melkein valmiista esityksistä vasta ajatuksen tai ensimmäisen liikkeen tasolla oleviin aihioihin. Demoihin on vapaa pääsy.

torstai 26.1. klo 15 Mira Ravald & Luis Sartori do Vale: Portmanteau
torstai 9.2. klo 15 Sirkum Polaris: Beibe, sahaa mut kahtia!
torstai 9.3. klo 15 Circo Aereo: Kinema
torstai 6.4. klo 15 Zero Gravity Company / Reija Tapaninen: Iiris
tiistai 30.5. klo 15 Sade Kamppila & työryhmä: Circus I love you
torstai 15.6. klo 15 Ilmatila / Ilona Jäntti: Ysaye

Lisätietoja: www.cirko.fi