Keilat lentävät ja pallot viuhuvat, kun neljä nuorta sirkustaiteilijaa pistää tuulemaan. Tapiolan kulttuuriaukealle on jälleen pystytetty teltta ja siellä majaileva SIRKUS ONNI esittelee taitojaan jo toista kesää. Esitys rakentuu simppelien, mutta toimivien ideoiden varaan. Kontakti katsomoon luodaan välittömästi ja varsin mutkattomasti. Ensi alkuun lavan tuntumassa nimittäin tepastelee mies, joka pyyhkii huiskullaan pölyt katsojistakin. Ryhmä hyödyntää sujuvasti nukketeatteriperinnettä ja vanhoja vitsejä meressä uivista hainevistä. Komiikka on kotikutoista, mutta juuri siinä piilee sen viehätyskin. Esiintyjät suhtautuvat tekemiseensä tosissaan ja tuovat sirkuksen traditionaalisiin kuvioihin oman, tuoreen lisänsä. Kokki, joka keittää herkkuateriaksi vanhaa saapasta, on ihan oikeasti hauska. Varsinaisia klovneja ei lavalla toikkaroi, huumori on kudottu jokaisen numeron sisään hienovireiseksi johdattelijaksi. Estradilla nähdään tikapuilla kävelyä, jonglöörausta palloilla ja vartaloton mies, joka suoltaa pingispalloja suustaan. Taikuri Tatu Tyni ihastuttaa yleisöä kolikkotempuilla. Kullakin neljästä nuoresta miehestä on oma sirkusroolinsa. Yksi flirttailee yleisön kanssa ja iskee silmää, yksi vetää hömelön kulkijan roolia ja kolmas on sinisilmäisen oloinen innostunut hurjapää. He tekevät temppujansa yksin ja yhdessä ja vaihtavat lennossa lajia. Ensi-illassa keilat kolisivat välillä lattiaan ja pallotkin karkailivat omille teilleen. Esiintymisen palo kuitenkin korvasi pikkumokat. Sirkuslaiset luottavat myöskin siihen, että sanoja ei tarvita. Pelkkä musiikki, ohjelmanumerot ja niiden välinen dramaturgia riittää. Virkistävää sekin.Sirkus Onnen esityksessä ei perheen pienimpienkään tarvitse pelätä. Se on turvallista ja lämmöllä tehtyä sirkusta, joka puree varmaan parhaiten päiväkoti-ikäisiin ja eka-tokaluokkalaisiin. Ainakin ensi-illassa ihastuneimmat kiljahdukset tulivat eturivin pikkuväeltä. Toisaalta takarivin keski-ikäiset naisetkin kyllä huokailivat jännityksestä vauhdikkaimpien jonglöörikohtausten aikana.
Nina Naakka (www.supiainen.com)
Kantaesitys
3.6.2003, Tapiolan kulttuuriaukea, Espoo