Lastenkulttuurikeskusten liiton vuoden 2019 Pikku Itu -palkinnon voittaja Hiekkalaatikko on koko perheelle suunnattu nykysirkusesitys, joka tapahtuu lasten omassa arkiympäristössä, hiekkalaatikossa. Hiekkatutkija saapuu suorittamaan tärkeitä tutkimuksiaan hiekkalaatikolle, kun laatikossa alkaa tapahtua kummia… Tutkija ja yleisö tempautuvat mukaan seikkailuun, jossa hiekasta muotoutuu esiin erilaisia maailmoja ja olentoja tanssin, sirkuksen, fyysisen teatterin ja taikuuden keinoin.
Henni Kervinen on klovni ja ilma-akrobaatti, joka on opiskellut sirkuksen ja fyysisen teatterin ammattilaiseksi Suomessa ja Italiassa. Valmistuttuaan Henni on esiintynyt Suomessa ja mm. Italiassa, Saksassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Laura Tuorila on tanssija ja tilasuunnittelija (TaM), joka työskentelee laaja-alaisesti tanssin, sirkuksen, tilataiteen ja -suunnittelun kentällä. Laura jakaa tällä hetkellä aikansa työskennellen suunnittelijana maisema-arkkitehtitoimistossa sekä esiintyjänä.
Kallo Collective on fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut ja kansainvälisesti palkittu nykysirkusryhmä. Ryhmän eri-ikäisille katsojille suunnatut sanattomat esitykset ovat valloittaneet yleisönsä kiertäessään viidellä eri mantereella vuodesta 2010 alkaen.
Verkkosivuille
https://hiekkalaatikko.squarespace.com/
https://www.kallocollective.com/sandbox
Työryhmä ja esiintyjät
KONSEPTI Henni Kervinen & Laura Tuorila
ESIINTYJÄT Henni Kervinen ja Tonje Aas Molnes
OHJAUKSELLINEN APU Thom Monckton & Jenni Kallo
ÄÄNISUUNNITTELU Sami Tammela
LAVASTUS Laura Tuorila & Seppo Riiho
PUKUSUUNNITTELU Alisa Närvänen & Elina Peltonen
TEKNIIKKA Mikko Rinnevuori
TYÖPAJAOHJAUS Tonje Aas Molnes, Henni Kervinen & Mikko Rinnevuori
TUOTANTO Kallo Collective
Kantaesitys
14.6.2019, Vihertien asukaspuisto, Vantaa, Finland