Kärkkäinen, Pekka

Taiteellinen toiminta

1967 Ensimmäinen TV -esiintyminen Sirkus Papukaijassa.

1967 - 1971 Onni Klovnin, eli muusikko-sirkustaiteilija Onni Gideon Tervosen vakinaisena esiintyjäkaverina kiertueilla Suomessa.

1974 -- 1980 Oma tanssiorkesteri (Trio Trivial), jossa laulusolistina ja rumpalina.

1977 Vapaaksi esiintyjäksi.

1978 - 1982 Sirkus Finlandiassa taikurina, pellenä, rumpalina ja kuuluttajana.

1978 - 1982 Saksalaisissa sirkuksissa taikurina, pellenä, rumpalina ja kuuluttajana.

1980 - 1984 Perustanut oman ryhmän, Suomen Lastenteatterin. Eri produktioissa soveltaen sirkustemppuja teatteri-ilmaisuun. Opettanut taikuutta ja temppuja teatterikoulussa.

1983 - 1990 Lasten ja nuorten purjekoululaivahankkeen veto (Kuunari Koivisto). Näinä vuosina pyrähdyksiä lasten ja aikuisten viihdeohjelmissa televisiossa sekä irtokeikkoja.

1982 -- 1995 The Continental Quintet -orkesterin jäsenenä.

1990 - 1991 TV1:n Uhkapelissä mukana viikoittain koomikkona ja TV1:n näyttelijä Sulevi Peltolan Enkelten siipi -sarjanäytelmässä.

1991 Tuotettu suomalainen Vaude & Ville -kiertue-esitys näyttelijä-koomikkopari Ari Pöntisen kanssa. Mm. vuoden 1991 kesä Linnanmäen huvipuistossa, vuotta TV 1:ssä oma ohjelma viikoittain. Osaksi Musiikkia Nuorille ry:n mahdollistamana esiintymisiä taikapellenä useimmissa pääkaupunkiseudun päiväkodeissa.

Esiintymisiä pääkaupunkiseudun kirjastojen lastenosastoilla.

1991 - 1996 Kiinnityksiä laivoille taikurina, lasten hauskuuttajana ja risteilyisäntänä. Vakituisena lastenviihdyttäjänä kaikilla Silja Linen laivoilla. Luotu koominen hahmo PROFESSORI BLUFFO!

1991-- Käynnistyi erilaisten groteskien varieteehahmojen tuottaminen ja esittäminen.

1992 Lastenkonserttisarja Avanti!-orkesterin kanssa.

1992 - 1996 Taikadraaman kehittämistä yhdessä kirjailija Jussi Kylätaskun kanssa.

1993 Kolmenkymmenen näytöksen kiertue Svenska Riksteaterin tuottamana ruotsinsuomalaisille lapsille Kanttori Kuittisen eli kanttori-urkuri Martti Kuittisen kanssa.

1995 - 2001 The Bluffo's Band ( 6 muusikkoa).

1996 Aloitettu koko perheen Sirkuskonserttien esittämiset.

1997 - 2006 Käynnistänyt Esiintyvät taiteilijat ry:n Voimaa ilosta - Arts in Hospital - Terveyttä kulttuurista -toimintoja yhdessä muiden taiteilijoiden kanssa. Viety iloa, vaihtelua ja virkistystä ohjelmia sosiaali- ja terveydenhoitoalan kohteisiin. Perustamassa vuonna 2001 Voimaa ilosta ry:tä

Vuosina 1991 - 2001 Hämeen taidetoimikunnan Voimaa ilosta -projektin pääesiintyjänä, vuosina 2002 -2004 Suomen Sydänliiton Sydänten kosketus -kampanjan lähettiläänä.

1998-- Erikoisyhtye Trio Nahkahousut

1998-- Perustettu uusi koomikkopari Limbo & Bimbo - Pekka Kärkkäinen ja Jari Siljamäki - jonglööri, miimikko, klovni Dodo.

1999 - 2001 Yhteistyössä Jyväskylän Kesän ja Jari Siljamäen kanssa toteutettu erilaisia ohjelmakokonaisuuksia.

2002 Kantaesitys Kabaree Primavera. Esitys pohjaa Nino Rotan elegantin humoristiseen musiikkiin. Ryhmä koostuu suomalaisista artisteista: Kaisu Kurki, Pekka Kärkkäinen, Jari Siljamäki ja Martti Kuittinen

2002 - 2004 Kiinnitys Sirkus Finlandian klovniksi huhtikuusta lokakuulle (7 kk.). Koomisia ja groteskeja varieteehahmoja lähes 30 kpl, jotka mukana esiintymisissä ja tapahtumissa.

2005 - 2006 Ohjelmalliset seminaarit eri Aluetaidetoimikuntien kanssa (Voimaa ilosta).

2005 - 2006 Suunnitteilla pienoisooppera kirjailija Sami Parkkisen kanssa vuodelle 2006.

2005 - 2006 Kiinnitys ruotsalaiseen Cirkus Wictoriaan.

2006 Suunnitteilla konserttisarja eri kaupunginorkestereiden kanssa kapellimestari Olli Pitkäsen johtamana.

2007 Kiinnitys norjalaiseen Agora-sirkukseen klovnina.

2008 Koko perheen viihdyttäjänä kesän m/s Viking Express -laivalla.

Esiintymisiä eri tilaisuuksissa mm. kolmekymmentä vanhainkotivierailua Helsingin Kaupungin Kulttuuriasiainkeskuksen lähettämänä.

Housebändinä Rymy-Eetu-nimisessä ravintolassa Helsingissä. Prof. Bluffo & trio Nahkahousut, saksalaista vanhaa iskelmää ja juomalauluja.

Luottamustoimet:
1998 - 2001 Puheenjohtajana Esiintyvät Taiteilijat ry:ssä.

1999 - 2003 Nimettynä Taiteen Keskustoimikunnan sirkus- ja varieteetaidetta selvittelevään työryhmään, jonka toiminta vakinaistui vuoden 2000 alusta alan Sirkus- ja estraditaiteen asiantuntijajaostoksi.

Apurahat
1981 Helsingin kaupungin taiteilija-apuraha. Ideoitu kiertuenäytelmä Kuikka Koponen - Suomen kuuluisin silmänkääntäjä -legendan ympärille (yli 300 näytöstä eri puolilla Suomea).

1982 Valtion kohdeapuraha sirkuspelletyön aloittamiseen.

1987 Valtion kohdeapuraha estraditaiteen ammatillisen kurssin suunnittelutyöhön Yksin estradilla.

1991 Valtion puolivuotinen apuraha koomikkopari Vaude&Ville toiminnan käynnistämiseen.

1999 - 2001 Hämeen taidetoimikunnan projektiapurahat Voimaa ilosta -laitoskiertuetoimintaan.

2001 Valtion näyttämötaidetoimikunta myöntänyt projektiapurahan Kabaree Primavera -työryhmälle.

2002 Taiteen keskustoimikunnan taiteilija -apuraha Voimaa ilosta -projektin toteutukseen.

2003 Taiteen keskustoimikunnan taiteilija -apuraha sirkusnumeron toteutukseen.

Palkinnot:
2001 (4.9.) Myönnetty Hämeen taidetoimikunnan Hämeen Taidemitali.

2001 Valittu yleisön suosikiksi Taikureiden SM-kilpailuissa Kouvolassa Duo Bluffo & Barbara.

2003 Valittu Esiintyvät Taiteilijat Ry:n Vuoden Viihdetaiteilijaksi 2003.



Opetustyö

1980 - 1984 Opettanut taikuutta ja temppuja teatterikoulussa.