Circus Ruska Festival järjestetään 4.–6.5.2023 Niagarassa ja Tavara-asemalla

Circus Ruska täyttää 20 vuotta!

Circus Ruska täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Circus Ruska Festival järjestetään 4.-6.5.2023 elokuvateatteri Niagarassa ja Tavara-asemalla. Festivaali järjestetään tänä vuonna jo 16. kerran.

Juhlavuoden kunniaksi festivaali katsoo menneeseen ja tuo Tampereelle kaksi jo 20 vuotta sitten nähtyä näyttämöteosta, kaksi ensi kertaa Suomessa esitettävää teosta sekä yhden täysin uuden näyttämöteoksen ensi-illan. Kaikki viisi teosta ovat tunnettujen, arvostettujen sirkustaiteilijoiden teoksia. Teoksia yhdistävänä teemana on huumori, korkea tekninen taito ja myös lähestyttävyys – jokaista näistä teoksista on helppo tulla katsomaan, vaikka ei olisi koskaan nykysirkusta nähnyt.

Juhlavuoden kunniaksi Circus Ruska Festival laajentaa tarjontaansa myös elokuvataiteen puolelle. Elokuvateatteri Niagarassa nähdään torstaina 4.5 kolme harvoin Suomessa nähtyä kotimaisten artistien tähdittämää sirkustaide-elokuvaa.

Circus Ruska Festival valtaa Niagaran ja Tavara-aseman

Tämän vuoden Circus Ruska Festival alkaa torstaina elokuvateatteri Niagarassa ja valtaa sen jälkeen Tavara-aseman kahdeksi päiväksi. Perjantaina ja lauantaina on luvassa viisi korkeatasoista näyttämöteosta ja niiden jälkeen festivaali päättyy perinteiseen Festival Clubiin.

Festivaalin ohjelma:

Torstai 4.5. elokuvateatteri Niagarassa

Klo 17.30 Amalgam, kesto 40min
Klo 18.30 Mad in Finland kesto, 65 min
Klo 20.00 Bonne D’Homme kesto, 80 min 

Perjantai 5.5. Tavara-asemalla

klo 19.00 Circus Ruska: Teos 1 ja Look Sharp by Peter Åberg & Viktor Gyllenberg (väliaika)

Lauantai 6.5. Tavara-asemalla

klo 14.00 Jay Gilligan & Sebastian Rotard: Perfect mistake
klo 15.30 Cirque Matias Salmenaho: Sirkusta metsässä
klo 18.00 Lotta ja Stina: Twenty years after (ensi-ilta)
klo 21.00 Circus Ruska Club, ovet klo 21, showtime 22.00, K-18

Circus Ruska Festivalin päättää klubi, joka tuo toukokuun yöhön tuulahduksen keskieurooppalaisesta varieteekulttuuria. Luvassa on jännitystä, glitterin kimallusta ja taitoa, kun sirkustaiteilijat tuovat lavalle toinen toistaan huimempia esiintymisnumeroitaan. Lisäksi luvassa on toinen toistaan taitavampia jonglööreitä ottamassa toisistaan mittaa Juggling Battle-kisassa. Esiintyjälista julkaistaan myöhemmin.

Lisätietoja ja ohjelma: circusruska.com/festival/

Yhteydenotot:
Kitte Klemettilä, 040 5348388