Taiken vuoden 2023 toiminta-avustukset sirkustaiteelle

Taiteen edistämiskeskus rahoittaa vuonna 2023 taideyhteisöjen toimintaa 13,9 miljoonalla eurolla. Toiminta-avustuksen sai kaikkiaan 203 eri puolilla Suomea toimivaa taidealan yhteisöä. Joka neljäs sai monivuotisen avustuksen.

Yksivuotisen avustuksen saajia oli 144, kolmivuotisen avustuksen sai 48 ja viisivuotisen 11 yhteisöä. Toiminta-avustuksiin jaettu summa kasvoi viime vuodesta prosentin verran.

Toiminta-avustuksilla Taike vahvistaa ammattimaisen taiteentekemisen edellytyksiä Suomessa sekä edistää taiteilijoiden työllisyyttä. Monivuotisilla toiminta-avustuksilla myös edistetään taideyhteisöjen pitkäjänteistä kehittämistä ja muun rahoituksen hankkimista.

Hakemuksia tuli 339. Toiminta-avustusten määrä eroaa taiteenaloittain, mikä johtuu hakemusmäärän eroista sekä opetus- ja kulttuuriministeriön Taikelle osoittamista taiteenalakohtaisista määrärahoista. Päätöksiä varten Taike kuuli seitsemää valtion taidetoimikuntaa.

Sirkustaiteen toiminta-avustuksia myönnettiin yhteensä 1 150 000 euroa, mikä on 10 000 euroa enemmän kuin vuosi sitten eli saman verran kuin vuonna 2021. Avustussumma jaettiin 15 yhteisön kesken, minkä johdosta keskimääräinen myönnetyn toiminta-avustuksen määrä pieneni n. 5 000 eurolla. Uutena yhteisönä avustusten piiriin tuli Arctic Ensemble Osk.

Viisivuotiset (4. vuosi):

  • Sirkusyhdistys Race Horse ry, Helsinki, 80 000 €
  • Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, Rovaniemi, 130 000 €

Kolmivuotiset (2. vuosi):

  • Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 380 000 €
  • Lokal Collective ry, Tampere, 90 000 €
  • Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 70 000 €
  • Sirkus Supiainen ry, Joensuu, 70 000 €                    

Yksivuotiset:

  • Arctic Ensemble Osk, Tuusula, 20 000 €
  • Hiljaiset Hissukat ry, Helsinki, 30 000 €
  • Ilmatila ry, Helsinki, 40 000 €
  • Nuua ry, Helsinki, 40 000 €
  • Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 50 000 €
  • Sirkus- ja monitaideyhdistys Company Uusi Maailma ry, Jyväskylä, 30 000 €
  • Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk ry, Helsinki, 80 000 €
  • Sirkuskollektiivi Blind Gut ry, Helsinki, 20 000 €
  • Sirkusyhdistys Varpaat ilmassa ry, Helsinki, 20 000 €