Sorin Sirkus: Xyper ensi-iltaan marraskuussa 2022

  • Sorin Sirkus: Xyper (Kuva: Jari Paananen)

Joulushow Xyper (siirryt toiselle sivustolle) saa ensi-iltansa 18. marraskuuta 2022. Xyper on energinen, räjähtävä ja sykähdyttävä spektaakkeli, joka marssittaa maneesille täyslaidallisen nuorta energiaa. Se yhdistelee sirkusta ja elektronista rock-musiikkia sekä tarjoilee rokkia, räiskettä ja ripauksen tulevaisuutta. Esitykset jatkuvat 8. tammikuuta 2023 saakka

Pääosassa ovat tuttuun tapaan Esiintyvät-ryhmän nuoret, jotka harjoittelevat paljon huippuohjaajien opetuksessa sekä edustavat Sorin Sirkusta kotimaassa ja ulkomailla. He tähdittävät tämän vuoden joulushow-esitystä, jossa suuri yleisö saapuu jännittyneenä odottamaan tajunnan räjäyttävää keikkaa alkavaksi, mutta alkamassa on ilta, joka ei mene suunnitelmien mukaan.

Ohjauksesta vastaa sirkustirehtööri Taina Kopra. Musiikin sävellyksestä vastaa Joona Kukkola, joka toimii myös esityksen kapellimestarina. Heidän lisäkseen Esiintyvät-ryhmän nuorten työtä tukee kokenut joukko taiteen ja kulttuurin ammattilaisia.