Lumo Companyn koululaisille suunnattu YlösAlas-sirkusteos saa uuden esiintyjäkokoonpanon

Lumo Companyn YlösAlas-sirkusteoksen uusin versio valmistuu kevään 2022 aikana. Kiusaamisen vastainen teos kertoo tarinan kasvamisesta ja oman epävarmuuden kanssa kamppailemisesta. Lavalla nähdään kaksi sirkusartistia, jotka kertovat koskettavia tositapahtumiin pohjautuvia tarinoita ystävyydestä, luottamuksesta ja kiusaamisesta, lämmöllä ja huumorilla höystettyinä. Tällä kertaa teoksessa esiintyvät Sini Napari ja Kaisu Karvinen

Harjoituskauden aikana Sini ja Kaisu päivittävät teoksen myös tähän päivään huomioiden lasten ja nuorten elämässä läsnä olevat trendit. Esiintyjien ja katsojien välinen vuorovaikutus jatkuu myös esityksen jälkeen, sillä nuoret voivat olla esiintyjiin yhteydessä teoksen Instagram-tilin välityksellä. Teoksen harjoitusprosessia voi seurata myös Instagram-tililtä @ylosalas. 

YlösAlas on saanut ensi-iltansa 14.12.2015, jolloin Lumo Companyn perustajajäsenet Hanna Moisala ja Heidi Niemi esittivät teoksen Olhavan koulussa Iissä. Vuonna 2019 teos sai uuden ensi-iltansa Sini Naparin ja Elina Raasakan esittämänä Skinnarilan koulussa Lappeenrannassa. Tähän mennessä esityksen on nähnyt n. 20 000 koululaista Pirkanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan sekä Etelä-Karjalan alueilla.

Lue lisää Lumoa Companysta: www.lumocompany.com