Taiken vuoden 2022 toiminta-avustukset sirkustaiteelle

Taiteen edistämiskeskus (Taike) rahoittaa taideyhteisöjen toimintaa 13,7 miljoonalla eurolla. Toiminta-avustuksen sai lähes kaksisataa taidealan yhteisöä. Taike jakoi aikaisempaa enemmän monivuotisia avustuksia. Suurin osa niistä jaettiin teatterin, tanssin, sirkuksen ja musiikin toimijoille.

Toiminta-avustuksen sai kaikkiaan 196 eri puolilla Suomea toimivaa taiteenalan yhteisöä. Yksivuotisen avustuksen saajia oli 140, kolmivuotisen avustuksen sai 45 ja viisivuotisen 11 yhteisöä. Päätöksiä varten Taike kuuli seitsemää valtion taidetoimikuntaa.

Toiminta-avustuksilla Taike vahvistaa ammattimaisen taiteentekemisen edellytyksiä Suomessa sekä edistää taiteilijoiden työllisyyttä. Monivuotisilla toiminta-avustuksilla myös edistetään taideyhteisöjen pitkäjänteistä kehittämistä ja muun rahoituksen hankkimista.

Sirkustaiteen toiminta-avustuksia myönnettiin yhteensä 1 140 000 euroa, joka jaettiin 14 toimijan kesken. Uutena yhteisönä toiminta-avustusten piiriin tuli Sirkusyhdistys Circus Uusi Maailma ry, kun taas Circo Aereo ry ja Association WHS ry siirtyivät VOS-järjestelmään. Näin ollen keskimääräinen myönnetyn toiminta-avustuksen määrä kasvoi n. 5 000 eurolla, vaikka avustusten kokonaissumma pieneni 10 000 euroa eli noin 0,87%.

Sirkustaide, yhteensä 1 140 000 euroa

viisivuotiset (3. vuosi):
Sirkusyhdistys Race Horse ry, Helsinki, 80 000 €
Taiteilijayhdistys Hiljaisuus ry, Rovaniemi, 130 000 €
 
kolmivuotiset:
Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 380 000 €
Lokal Collective ry, Helsinki, 90 000 €
Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 70 000 €
Sirkus Supiainen ry, Joensuu, 70 000 €
 
yksivuotiset:
Hiljaiset Hissukat ry, Helsinki, 30 000 €
Ilmatila ry, Helsinki, 40 000 €
Nuua ry, Helsinki, 40 000 €
Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 50 000 €
Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk ry, Helsinki, 80 000 €
Sirkuskollektiivi Blind Gut ry, Helsinki, 20 000 €
Sirkusyhdistys Circus Uusi Maailma ry, Jyväskylä, 40 000 €
Sirkusyhdistys Varpaat ilmassa ry, Helsinki, 20 000 €