Cirko: Uutta väkeä ja draamallista seminaaria

  • Dramatic Fields. Kuva: Jay Argame

Residenssissä lokakuussa

Solmussa lokakuun alussa työskentelee RISA uuden teoksensa Let Go parissa. Maneesiin saapuu puolestaan Salla Hakanpää teoksellaan Funis. Lokakuun lopussa residenssinsä Solmu-salissa aloittaa Kaaos Company.

Uusi tekninen tuottaja Ina Niemelä aloitti lokakuun alussa

Cirkon väessä tapahtuu muutoksia lokakuussa, kun Ina Niemelä aloitti uutena teknisenä tuottajana. Vuoden 2019 alusta teknisenä tuottajana työskennellyt Jere Mönkkönen keskittyy jatkossa taiteelliseen työskentelyynsä.

“On upeaa saada rautainen ammattilainen osaksi meidän porukkaa. Ina tuo mukanaan valosuunnittelun osaamisensa ja täydentää juuri oikealla tulokulmalla in-house-tuotantotiimin ydinosaamisalueita. Tervetuloa Cirkoon Ina!”, toiminnanjohtaja Riku Lievonen toteaa.

Ina Niemelällä on monipuolista kokemusta esimerkiksi esittävän taiteen kentältä niin tanssin, sirkuksen kuin teatterin parista. Hän työskennellyt erinäisissä produktioissa muun muassa Zodiakissa, Kansallisteatterissa ja Hurjaruuthissa. 

Cirkon teknisenä tuottajana Ina vastaa residenssi- ja esitystoiminnan sekä muun tapahtumatuotannon teknisestä ja tuotannollisesta koordinoinnista, aikataulutuksesta ja budjettiseurannasta. Lisäksi hän toimii muun teknisen henkilökunnan lähihenkilönä sekä residenssitaiteilijoiden, kumppanien ja tilavuokraajien yhteyshenkilönä.

Dramatic Fields: kick off -seminaari ja ensimmäinen työpaja

Baltic Nordic Circus Networkin sirkusdramaturgiaan porautuva Dramatic Fields -hanke alkaa toden teolla lokakuussa. Hankkeen polkaisee käyntiin lokakuun 26. päivä järjestettävä kaikille avoin kick off -seminaari, ja 27.–29.10. hankkeeseen valitut nuoret taiteilijat kokoontuvat työpajaan tutkimaan yhdessä dramatugista prosessia ja kehittämään omia dramaturgisen ja kompositionaalisen ajattelun taitojaan. Dramatic Fields -hanke perustuu dramaturgisen prosessin perusajatuksiin, joista pääosassa on toisten ihmisten huomioon ottava, kriittinen ja arvostava kuunteleminen. Koko hankkeen sisältö ja toteutus on juontaakin juurensa hankkeeseen osallistuvien nuorten sirkustaiteilijoiden toiveiden ja päämäärien kuuntelemisesta.

Dramatic Fields kick off -seminaari käsittelee kohtaamista, havainnointia ja tulkintaa sekä luentojen että pienryhmissä toteutettavien harjoitteiden kautta. Seminaarin puhujia ovat Compagnie de Cirque Eian toinen taiteellinen johtaja Francesca Lissia sekä John-Paul Zaccarini ja Alisan Funk DOCH:sta, Tukholmasta.

Seminaari ja työpaja toteutetaan sekä analogisesti paikan päällä Cirkolla että digitaalisesti Zoomin kautta. Työpajan vetäjänä toimii Cirkon dramaturgi-tuottaja Jarkko Lehmus yhdessä Taiteellisen Ajattelun Akatemian ensimmäiseen vuosikurssiin osallistuneen dramaturgi Per Ehrströmin kanssa.

Seminaariin osallistuminen on ilmaista hankkeeseen valituille taiteilijoille ja hankekumppaneille. Kaikille muille seminaariin osallistuminen maksaa 10 €.

Ilmoittaudu mukaan seminaariin 22.10.2021 mennessä.
Linkki seminaarin ilmoittautumislomakkeeseen.

Lokakuun lopussa Object Festival Cirkolla

Kolmatta kertaa järjestettävä nykysirkus- ja esinetaidefestivaali Object saapuu Cirkolle viikolla 42. Ohjelmisto ja tarkempi aikataulu on julkaistu festivaalin sivustolla http://objectfestival.fi/