Iso joukko ulkomaisia festivaali- ja teatterinjohtajia tulee tällä viikolla Helsinkiin katsomaan suomalaista esittävää taidetta

Helsinkiin saapuu syyskuun alussa nelisenkymmentä kansainvälistä esittävän taiteen vaikuttajaa tutustumaan suomalaiseen tanssiin, teatteriin ja sirkukseen. Performing HEL -katselmus järjestetään pääosin live-katsojien edessä, vaikka koronarajoitusten takia erityisjärjestelyjä on jouduttu tekemään ja yleisöjä supistamaan.

Performing HEL -katselmuksen vieraista suurin osa on festivaaleille ja teattereihin ohjelmistoa valitsevia ammattilaisia kaikkialta maailmasta. Helsinkiin vieraita saapuu lähinnä eri puolilta Eurooppaa, Barcelonasta Tukholmaan.

Koronatilanteen vuoksi tapahtuma toteutetaan hybridinä ja osa ohjelmasta striimataan. ”Alusta alkaen ohjelma suunniteltiin niin, että osaa siitä voi seurata myös verkossa, koska kaikki eivät kuitenkaan vielä pysty matkustamaan”, sanoo Anni Leino, Performing HELin vastaava tuottaja.

Online-ohjelmaa seuraamaan on rekisteröitynyt yli 60 ulkomaista presentteriä, esimerkiksi isoon singaporelaiseen Esplanade-teatteriin ja japanilaiseen Setagaya-teatteriin ohjelmistoa tuottavat henkilöt sekä ammattilaisia Uudesta-Seelannista, Kanadasta, Hongkongista ja Yhdysvalloista. ”Epävarmat ajat eivät näytä vaikuttaneen kansainväliseen kiinnostukseen”, Leino iloitsee.

Taiteilijoiden ja esitysten näkeminen elävässä tilanteessa voi avata yllättäviä ovia

Performing HEL -katselmus on luotu vauhdittamaan esittävien taiteiden vientiä. Se järjestetään nyt kolmatta kertaa 2.–5.9. Katselmus, jossa voidaan tiiviissä ajassa tutustuttaa iso joukko ulkomaisia ja kotimaisia ammattilaisia kymmenien suomalaisten taiteilijaryhmien työhön, on todettu tehokkaaksi verkostoitumistavaksi.

Performing HEL:iin osallistuminen on Pohjois-Lontoon Jackson Lane -teatterin taiteelliselle johtajalle Ade Berrylle tällä kertaa erityisen ajankohtaista. ”Järjestämme Jackson Lanessa ensi maaliskuussa Pohjoismaisen sirkustaiteen festivaalin, joten on tärkeää juuri nyt nähdä, mitä Suomessa tehdään.”

Berry sanoo, ettei hän halua ottaa ohjelmistoonsa ”sikaa säkissä”, vaan haluaa oikeasti nähdä esitykset ja taiteilijat. ”Valitettavasti useinkaan videot eivät ole riittävän hyviä”, hän toteaa.

Vaikka Jackson Lane tunnetaan erityisesti nykysirkusesityksistä, Ade Berry löysi juuri Performing HEL:istä pari vuotta sitten ohjelmistoonsa Jarkko Mandelinin Kinetic Orchestran.

”Tanssia ja sirkusta ajatellaan meillä hyvin läheisinä aloina, en ole jyrkkien genrerajojen kannalla.”

Katselmuksessa esittäytyy lähes kolmekymmentä eri alojen taiteilijaryhmää

Performing HEL on avoin vain ilmoittautuneille teatteri- ja festivaalijohtajille. Tänä vuonna tapahtumassa esiintyy 27 taiteilijaa tai ryhmää. Ohjelmassa on sekä täyspitkiä että demoesityksiä. Pitchaustilaisuudessa 12 taiteilijaa esittelee teoksiaan ja keskustelee presentterien kanssa.

Avin määräysten vuoksi kaikkien esitysten ja tilaisuuksien katsojamäärää on jouduttu rajoittamaan ja tapahtuman yhteyteen suunnitellut avoimet yleisötilaisuudet on peruutettu.

Torstain Venäjä-yhteistyöhön pureutuva avajaisseminaari, How Finnish and Russian Performing Arts Professionals Collaborate despite Changing Winds? striimataan kuitenkin yleisölle.

Performing HEL järjestetään Helsingissä ja Espoossa 2.–5.9.2021. Se on kotimaisen esittävän taiteen katselmus, joka on suunnattu kansainvälisille ja kotimaisille presenttereille. Performing HEL -hankkeeseen kuuluu myös neljä kaikille esittävien taiteiden ammattilaisille avointa kansainvälistymisen työpajaa.

Vuoden 2021 Performing HEL:in järjestävät Tanssin ja Sirkuksen tiedotuskeskukset yhteistyössä Helsingin juhlaviikkojen, Svenska Teaternin, Kansallisteatterin, Espoon kaupunginteatterin, Klockriketeaternin ja Teatterin tiedotuskeskus TINFOn kanssa. Lisäksi osa vuoden 2021 tapahtuman esityksistä tulee Zodiak – Uuden tanssin keskuksen, Cirko – Uuden Sirkuksen keskuksen, AISTIT / coming to our senses -hankkeen ja Helsinki Biennaalin ohjelmasta.

Katselmusta tukee opetus- ja kulttuuriministeriö.