Cirko: Vilkasta residenssitoimintaa ja alkusyksyn tuulia

  • Be Flat (Kuva: Stefaan Beel)

Residenssissä elokuussa

Elokuun alussa Cirkon residenssiin saapuu vuonna 2015 perustettu kokeilunhaluinen nykysirkusryhmä Blind Gut Company. Residenssin rantautuu elokuussa myös suomalais-brasilialainen, monitaiteellinen ryhmä, työstämään keväällä 2022 ensi-iltansa saavaa teosta nimeltä Perto. Kuun lopulla Solmu-salia pitää näpeissään kahdesta sisaruksesta koostuva taiteilijaduo Lotta ja Enna Paavilainen.

Cirkon syksyn ohjelmiston käynnistää  osallistava parkourteos 

19.8 Cirkon syksyn ohjelmiston avaa Be Flat -ryhmä Follow Me -teoksellaan. Teoksessa kaksi “urbaania akrobaattia”, Ward Mortier ja Thomas Decaesstecker, tulkitsevat julkista tilaa. Kalasataman kadut muuttuvat näyttämöksi, julkisivut lavasteiksi, asfaltti tanssimatoksi ja liikenne äänimaisemaksi. Be Flat tähtää yleisön ja taiteilijoiden väliseen yhdenvertaisuuteen. Seuraajat, niin paikalliset kuin ohikulkijat, muodostavat esityksen yleisön. Kaikki, mukaan lukien liikuntarajoitteiset, ovat tervetulleita osallistumaan ja nauttimaan tapahtumasta.

Tutustu tarkemmin (siirryt toiselle sivustolle)

Cirkon syksyn koko ohjelmiston pääset kurkkaamaan täältä (siirryt toiselle sivustolle)

Cirkon, Tiivistämön ja Suvilahti TBAn yhteistyössä tuotettu Stage – Suvilahden kesäteatteri jatkuu elokuun loppuun asti

Elokuun pimenevinä iltoina Stagella nähdään vielä sirkuskabareeta, drag-taidetta, burleskia, stand up -komiikkaa sekä teatteriklovneriaa. 

Esittävän taiteen teoksia on nähtävissä Stagella 23.8. saakka.

Tutustu Stagen elokuun ohjelmistoon (siirryt toiselle sivustolle)