Koulutuskeskus Salpauksen sirkusalan Kukkofestivaali järjestetään jälleen 7.–9.5. – tällä kertaa livestriimattuna

Koulutuskeskus Salpauksen sirkusartistiopiskelijoiden kahdeksas Kukkofestivaali järjestetään äitienpäiväviikonloppuna 7.–9.5.2021. Viime vuonna suosittu sirkustapahtuma peruuntui koronapandemian vuoksi. Tänä vuonna Kukkofestivaali viedään nettiin ja sirkusesityksiä pääsee seuraamaan livestriimattuna ympäri maailman. 

Kolmen päivän aikana nähdään monipuolinen kattaus ilahduttavia, yllättäviä ja keväisen raikkaita teoksia. Ohjelmassa on kuusi sirkusartistiopiskelijoiden esitystä ja kaksi etätyöpajaa, pallojongleerauksen ABC ja äitienpäivän tyynytemppuilut. Työpajat sopivat kaiken ikäisille ja niissä pääsee harjoittelemaan temppuja sirkusalan opiskelijoiden ohjauksessa. Kaikki esitykset ja työpajat järjestetään livestriimattuna. 

– Viikonloppuna on mahtava mahdollisuus seurata sirkusalan ensimmäisen ja kolmannen vuoden opiskelijoiden loistavia esityksiä vaikka kotisohvalta. Sirkusesitykseen on nyt poikkeuksellisen lyhyt matka, kannustaa sirkusalan lehtori Jukka Juntti
 
Tapahtuman järjestävät Koulutuskeskus Salpauksen sirkusalan, media-alan ja musiikkialan opiskelijat.

Koulutuskeskus Salpaus on ainoa oppilaitos Suomessa, jossa voi opiskella sirkusartistiksi. Koulutuksesta valmistuneet työllistyvät kotimaisiin ja ulkomaisiin sirkusprojekteihin.

Seuraa esityksiä ja työpajoja livestriiminä
Esityksiä ja työpajoja pääsee seuraamaan Salpauksen YouTube-kanavalla 7.– 9.5.2021. Linkit livestriimeihin julkaistaan Kukkofestivaalin verkkosivuilla ja Facebook-tapahtumassa.

Lue lisää Kukkofestivaalista.  
Tutustu Kukkofestivaali-tapahtumaan.
Tutustu sirkusartistikoulutukseen

(Lähde Koulutuskeskus Salpaus 03.05.2021)