Sorin Sirkuksen kevätkuulumisia

  • Sorin Sirkuksen taiturit (Kuva: Laura Pohjavirta / Yle)
  • Company Kate & Pasi: SUHDE. (Kuva: Andreas Manz)

Taidetestaajat Sorin Sirkukselle lukuvuonna 2021–2022!

Taidetestaajat-toiminta vie kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset – ensi vuonna yli 68 000 nuorta – kokemaan ja arvioimaan korkealaatuista taidetta. Lukuvuoden aikana tehdään kaksi retkeä eri taidelaitoksiin. Kohteita on tänä vuonna 73, joista uusia taidelaitoksia on yhdeksän – mukaan lukien Sorin Sirkus! Taidetestaajat on enemmän kuin käynti teatterissa tai museossa, sillä taidevierailuihin liittyy taidekokemusta syventävää ennakko- ja jälkityöskentelyä. 

Sorin Sirkuksella Pirkanmaan kahdeksasluokkalaiset pääsevät katsomaan Company Kate & Pasin nykysirkusesityksen SUHDE, joka kertoo sirkuksen keinoin ihmissuhteen kulmakivistä. Duon toinen osapuoli Pasi Nousiainen on Sorin Sirkuksen kasvatteja. Katerina Repponen puolestaan on aloittanut sirkusuransa 6-vuotiaana katusirkusryhmässä, jonka opettajana toimi venäläinen sirkustaiteilija Aino Heikkinen. He ovat koulutukseltaan sirkustaiteilijoita ja esiintyneet vuosia maailmalla, yli 20 maassa. 

Sorin Sirkuksen tirehtööri Taina Kopra on ilahtunut tulevasta Taidetestaajat-yhteistyöstä:

– Haluamme antaa nuorille mahdollisuuden nähdä ja kokea korkeatasoista sirkustaidetta. Haluamme myös kehittää ammattisirkuksen näkyvyyttä Tampereella ja Pirkanmaalla. Taidetestaajilla on valtavan piristävä vaikutus Pirkanmaan kulttuurielämään. Siinä kasvatetaan uutta yleisöä taiteen kuluttajiksi ja samalla nostetaan esille eri taiteenlajeja monipuolisesti. Olemme innoissamme, että sirkustaide pääsee tätä kautta osaksi kahdeksasluokkalaisten lukuvuotta! Kopra iloitsee. 

Sorin Sirkus on monipuolisia hyvinvointipalveluita tarjoava nuorisosirkus. Taiteen perusopetuksessa on oppilaita viikottain yli 500. Lisäksi on paljon esitystoimintaa, sosiaalista sirkusta sekä kansainvälisiä hankkeita ja yhteistyökumppaneita. Nekalan sirkuskeskuksen tilat ovat ammattimaiseen sirkuskäyttöön suunnitellut. Sorin Sirkuksesta on vuosien varrella lähtenyt  useita taitavia nuoria maailmalle sirkuksen ammattiopintoihin. Näille maailmalla esiintyville taiteilijoille Sorin Sirkus tarjoaa kotipesän ja hyvät harjoittelumahdollisuudet. Varsinkin nyt koronavuonna keikkojen peruuntuessa on sirkuksella näkynyt tavallista enemmän sirkuksen ammattilaisia työssään.

– Meillä on hyvät tilat, joiden käyttöä haluamme kehittää tulevaisuudessa  ja mahdollistaa esimerkiksi residenssitoiminnan sirkustaiteilijoiden kanssa. Samalla kehitämme sirkus-ja  esittävän taiteen rakenteita ja mahdollisuuksia uuden strategiamme mukaisesti, Kopra kertoo.

Vuonna 2017 alkanut Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma Taidetestaajat on vuodesta 2017 avannut uusia yhteistyömahdollisuuksia, kehittänyt nuorten yleisöjen kohtaamista, tukenut koulujen retkiosaamista sekä edesauttanut kokonaan uuden toiminnan syntymistä Suomen taidekentällä. Taidetestaajat on osa Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton toimintaa, ja sitä rahoittavat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoja: www.taidetestaajat.fi

Sorin Sirkuksen nuoret taiturit mukana Pyjamasirkuksessa

Ylen lastenohjelmien tuottama, uusi Pikku Kakkosen lastenkonsertti: Pyjamasirkus nähdään pääsiäisen ohjelmistossa Yle TV2:ssa. Lastenkonsertissa ihmetellään tuttujen juontajien unia yhdessä Pikku Papun orkesterin ja Sorin Sirkuksen esiintyvät-ryhmän nuorten kanssa. Konsertin ovat käsikirjoittaneet Jari Mäkipää ja Iina Suominen. 

Esiintyvät-ryhmästä ovat mukana Eero Hillo, Lilli Holi, Aapo Honkanen, Aukusti Jokinen, Iitu Kivimäki, Anna Knuuttila, Aleksi Matilainen, Anne Marjamäki, Minna Marjamäki, Jasmin Saarinen, Sampo Suihkonen, Ella Voitila ja Sade-Maria Wiherkoski. Heidän eri sirkuslajeja yhdistävien numeroiden harjoituttamisesta ja ohjauksesta on vastannut Kamilla Nisso. 

Konsertissa on mukana myös Sorin Sirkuksen sirkuskoulun varhaisiän sirkuskasvatuksen oppilaita. Ryhmän numeron harjoituttamisesta ja ohjauksesta on vastannut Heli Sten. 

Sorilaisten tiimin sirkusteknisestä suunnittelusta ja toteutuksesta on vastannut Jouni Kivimäki ja sirkusesiintyjien pukusuunnittelusta Kitte Klemettilä. 

Pikku Kakkosen lastenkonsertti: Pyjamasirkus nähtiin Yle TV2:ssa pitkäperjantaina 2.4.2021 klo 9.15 ja on katsottavissa Yle Areenassa. Konsertista voi lukea lisää Ylen lastenohjelmien sivuilta.