Reilun taiteen manifesti tavoitti yleisönsä – kiitos kumppaneiden!

Lokakuun viidentenä päivänä julkaistu Reilun taiteen manifesti sai hyvin näkyvyyttä niin somessa kuin perinteisessä mediassakin. Kampanja huomioitiin aloitusviikollaan Ylellä, Helsingin Sanomissa, MTV:ssä ja maakuntalehdissä. Mielipidekirjoitus “Taide kyllä – palkaton työ ei” levisi myös laajalle ja synnytti keskustelua paikallismediassa. 

Kampanjavideon pitkää versiota on katsottu Instagramissa ja Facebookissa noin 310 000 kertaa ja materiaaleja on jaettu runsaasti. Onnistumista somen puolella edesauttoi poikkeuksellisen suuri orgaaninen näkyvyys. Sen mahdollistivat taideorganisaatioiden vahva osallistuminen ja yhdessä hiotut materiaalit. Verkkosivujen liikenteen vilkkaudesta päätellen kampanja vaikuttaa myös käytännön tasolla.  

Palautteen mukaan Reilun taiteen manifestille oli suuri tarve ja koronatilanne teki siitä entistä ajankohtaisemman. Koronatoimien vuoksi taiteilijat ja taideorganisaatiot kokivat tilanteensa heikentyneen entisestään. Kampanja koettiin käyttökelpoiseksi työkaluksi asioiden sanoittamisessa esimerkiksi palkkiokysymyksissä. Verkkosivujen sisältämiä materiaaleja on käytetty apuna hintojen määrittelyssä ja sopimusten teossa.

Jo Reilun taiteen manifestia valmisteltaessa taidejärjestöt kehittivät ohjeistuksiaan ja kampanjan innoittamana suosituksia ja oppaita on tullut lisää. Niitä on linkitetty sivustolle reiluntaiteenmanifesti.fi sitä mukaa kuin tieto on tavoittanut kampanjan.

Vaikka varsinainen aktiivinen kampanjakuukausi päättyi 1. marraskuuta, palkkioasioista tiedottaminen jatkuu. Juuri nyt Reilun taiteen manifesti kiinnittää huomiota digitaalisen pikkujouluohjelman reiluuteen. Keväällä kampanjan toinen aalto keskittyy taiteen tilaajien sitouttamiseen reiluihin käytäntöihin.  

Terveisin,
Reilun taiteen manifestin työryhmä

reiluntaiteenmanifesti.fi

Instagram: @reiluntaiteenmanifesti
Twitter @taidemanifesti
facebook.com/reiluntaiteenmanifesti