Näyttämökierros ja asiantuntijapuheenvuoroja esitysmyynnistä Suomessa, 19.11. Helsinki

  • Agit-Cirk: 2+2+2. Kuva: Johanna Lehtinen

Sirkuksen tiedotuskeskus järjestää sirkusalan ammattilaisille suunnattuja tutustumiskierroksia näyttämöille. Kierroksella vieraillaan esitystiloissa, otetaan selvää niiden teknisistä vaatimuksista ja siitä, miten tilaan on mahdollista päästä esiintymään tai työskentelemään.

Tiistaina 19.11. järjestettävän näyttämökierroksen ohjelma on päivittynyt kahdella asiantuntijapuheenvuorolla: Kulttuurijohtaja Sami Ylisaari kertoo siitä, minkälaista viestintää kunnallisen kulttuuritoimen näkökumasta  esitystoimintaa tekeviltä ryhmiltä toivotaan. Red Nose Companyn edustaja kertoo ryhmän kokemuksia esitysmyynnistä ja kiertuetoiminnan järjestämisestä Suomessa. 

Puheenvuorojen ja keskustelun jälkeen tutustutaan kolmeen keskeiseen sirkusnäyttämöön Helsingissä (Cirko, Stoa ja Kulttuurikeskus Caisa) ja tavataan niiden tuottajat. Lisäksi kuullaan Vuotalon soveltuvuudesta sirkusesityksille. Kierroksen ohjelmassa on myös Agit-Cirkin esitys 2+2+2 Stoassa.

Osallistuminen on maksutonta, mutta ennakkoilmoittautuminen tarvitaan 12.11. mennessä!
Mukaan mahtuu aamuun 20 osallistujaa ja iltapäivään 14 osallistujaa.

Ilmoittaudu mukaan täällä >>>

Ohjelma 19.11.  (Huom! aikataulumuutoksia) 

Esitysmarkkinat Suomessa ja näyttämökierros Helsingissä

9.40–12.00 paikka: Cirko

9.40–10.10 Miten toivoisin sirkustoimijoiden ottavan meihin yhteyttä?
Sami Ylisaari, kulttuurijohtaja, Järvenpään kaupunki

10.10–11.00  Kokemuksia esityskiertueen järjestämisestä Suomessa
Red Nose Company 

11.10–11.40 Cirko – Uuden sirkuksen keskuksen esittely 
Jarkko Lehmus, tuottaja, Cirko
 
12.30–13.00 Stoan esittely 
Monika Silander, kulttuurituottaja, Stoa

13.00–14.00 Esitys Stoan näyttämöllä: Agit-Cirk: 2+2+2  ja taiteilijatapaaminen esityksen jälkeen
14.00–14.15 Vuotalon esittely (Stoassa) 

14.45–15.30 Kulttuurikeskus Caisan esittely
Kitari Meyele, tuottaja, Caisa

 

Näyttämökierroksia ovat aikaisemmin järjestäneet Tampereella Sirkus Faktori ja Turussa Aura of Puppets. Siksi tiedotuskeskuksen näyttämökierrokset alkavat pääkaupunkiseudulta.