Lumo Company työstää uusia teoksia ja suuntaa Subcase-messuille Tukholmaan 14.-15.2.2019

  • Kiljaise ennen kuin tipahtaa
  • WakeUp

Nuorallatanssia ja rengasjongleerausta yhdistävää Kiljaise ennen kuin tipahtaa -teosta on työstetty kahdessa eri residenssissä vuodenvaihteen jälkeen. Ensimmäinen kymmenen päivän residensseistä pidettiin Taidekoulu Estradin tiloissa, jossa esiintyjät myös esittivät taidekoulun väelle pienimuotoisen demon.

Tällä hetkellä teosta työstetään Lappeenrannassa. Teoksen esiintyjät Sini Napari ja Kanerva Keskinen ottavat haltuun VPK-talon Hytissä. Residenssin päätteeksi he järjestävät kyläläisille avoimen demon, jossa on mahdollisuus nähdä kohtauksia tulevasta esityksestä.

Teoksen ensi-ilta on loppuvuodesta 2019.

–––

Toisaalla, Hanna Moisala ja Mira Ravald syventyvät WakeUp-teoksen pariin Cirkolla Helsingissä. Teoksen demo Cirkolla torstaina 14.2. klo 14.00.

Surrealistinen nykysirkusteos WakeUp rakentuu tasapainoilun maailmaan kahden nuorallatanssijan maalaamana.

Mielikuvituksellinen teos kerrostelee sirkusta, tanssia ja maskeeraustaidetta kireällä vaijerilla rikkoen niiden normatiivisuutta uusin suuntauksin. Vahvasti visuaalisen tarinankerronnan myötä teos pureutuu seurauksiin, joita kontrolli ja sen olemattomuus voivat aiheuttaa.

Teoksen ensi-ilta on NÄYTTÄMÖllä Joensuussa 9.5.2019. Esityksiä nähtävissä kuusi kappaletta.

https://www.facebook.com/events/490967081429026/

–––

Toivottavasti nähdään Subcasessa ja teosten demoissa!

(Lähde: Lumo Companyn tiedote 4.2.2019)