Uusi esitys tuloillaan Sisukselta

Sisus aloittaa uuden teoksen työstämisen tammikuussa Cirkon residenssissä Suvilahdessa Helsingissä. Teos kantaa tällä hetkellä työnimeä ’Plusplus’ ja teemana on abortti. Työryhmään kuuluvat Sisuksen jäsenistä Inka Pehkonen ja Iida Sipilä, jotka vastaavat esityksen taiteellisesta ideoinnista.

Tällä hetkellä etsimme residenssipaikkoja esityksen työstämiseen sekä teokselle ohjaajaa/ulkopuolista silmää. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, ota yhteyttä: .

Sisus on Suomalainen viiden naisen muodostama sirkusryhmä. Nuorisosirkuksen kasvatit ovat taivaltaneet yli vuosikymmenen yhdessä ammattikoulujen ja useiden esiintymislavojen kautta, ja vaikuttavat tällä hetkellä ympäri Eurooppaa sirkustaiteen ammattilaisina.

Sisus on perustettu vuonna 2014 ja se on tuottanut kesäesityksiä Linnanmäen Estradille, Rehndahlin kotieläinpihalle sekä katukiertueita Euroopan kaduille. ’Mosh Split’ on Sisuksen ensimmäinen kokopitkä show, joka sai ensi-iltansa elokuussa 2016 Cirkus Ruska festivaalilla Tampereella. Esitys on kiertänyt ympäri Eurooppaa mm. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Saksassa, Puolassa, Latviassa, Liettuassa, Hollannissa sekä Iso-Britanniassa. Ryhmän pitkä ja vankka ystävyys on muodostanut tiiviin perheenomaisen yhteisön, joka asuntoautollaan porskuttaa ympäri Suomea ja Eurooppaa vieden mukanaan ripauksen omintakeista huumoriaan ja asennettaan.

Lisää verkkosivuillamme www.sisus.net