Suomen Nuorisosirkusliitto kutsuu kouluttautumaan ja virkistäytymään

Suomen Nuorisosirkusliiton kesäkauteen kuului tänä vuonna valtakunnallinen sirkusleiri sekä apuohjaajille järjestetty viisipäiväinen koulutus. Nuorille suunnattujen tapahtumien jälkeen vuorossa on sirkusohjaajien vuoro, joita kutsutaan mukaan verkostoitumaan, virkistäytymään ja oppimaan uutta sirkusohjaajien omassa viikonlopussa.

Sirkusohjaajien koulutus- ja virkistyspäivät järjestetään Lahdessa 14.-16.9. ja niiden teemana on Kerroksia. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan! 

Tällä hetkellä valmistelemme jo vauhdilla ensi vuotta. Nuorisosirkusliiton syyskokous järjestetään Tampereella sunnuntaina 2.9. juuri ennen Sirkusfoorumia. Tervetuloa mukaan!

Lokakuussa puolestaan kutsumme koolle soveltavan taiteen ja yhteisötaiteen ammattilaisia. Eri taiteen aloilla toimiville soveltavan taiteen ammattilaisille suunnattu päivä järjestetään Annantalossa, Helsingissä 31.10. Lisätietoa luvassa, päivä kannattaa jo laittaa kalenteriin!

Kesän aikana käynnistyi myös uusi kansainvälinen ASK-hankkeemme, joka on suunnattu apuohjaajille ja heidän kouluttajilleen. Mukana on 10 eurooppalaista kumppania ja liitto toimii hankkeen koordinoivana tahona. Kaksivuotinen Assistant trainers sharing knowledge -hanke on saanut rahoituksensa Erasmus+-ohjelmasta ja sen aikana järjestetään viisi koulutusjaksoa sekä kehitetään eurooppalaista apuohjaajakoulutusmallia.

Lisätietoa Suomen Nuorisosirkusliitosta: www.snsl.fi

(Lähde: SNSL:n tiedote 7.8.2018)