Työtä tarjolla: Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto etsii toiminnanjohtajaa vakituiseen tehtävään

Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto on valtakunnallinen organisaatio, joka edistää lastenkulttuurialan toimintaa ja tunnettuutta Suomessa. Tavoitteenamme on tasa-arvoisen ja hyvinvointia tukevan lastenkulttuuritoiminnan kehittäminen kaikkialle maahan.

Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton 28 jäsenkeskusta, toimiston väki ja hallitus etsivät uutta toiminnanjohtajaa edellisen siirtyessä uusiin haasteisiin. Haluamme työkaveriksemme aikaansaavan osaajan ja innostavan tekijän! Toiminnanjohtajana kehität valtakunnallista lastenkulttuurin toimintakenttää, vahvistat alan yhteiskunnallista asemaa ja liiton taloudellisia toimintaedellytyksiä.

Tehtäväsi koostuvat liiton toiminnasta, taloudesta, rahoitushauista ja esimiestyöstä. Teet yhteistyössä jäsenten ja sidosryhmien kanssa lastenkulttuurialan toiminnasta entistä saavutettavampaa. Vaikuttavuustyötä tehdään mm. valtion ja kuntien päättäjien kanssa sekä alan asiantuntijaorganisaatioissa. Lisäksi työnkuvaan kuuluvat vaihtuvat hankkeet: mm. parhaillaan on käynnissä huikean hieno valtakunnallinen Taidetestaajat-hanke. Luotsaat myös lastenkulttuurialaa kansainvälisiin ympäristöihin.

Onnistuneesti työskentelet tehtävässäsi monipuolisten taitojen ja osaamisen ansiosta. Tehtävä edellyttää:

– kokemusta vastaavanlaisista tehtävistä
– johtamisosaamista
– yhteistyö-, neuvottelu- ja esiintymistaitoja
– soveltuvaa koulutusta
– viestintätaitoja suomeksi ja englanniksi, ruotsin kielen taito on etu

Arvostamme:

– yhdistystoiminnan ja toimintaympäristön tuntemusta
– alan verkostoja
– raikkaita näkemyksiä, ratkaisukeskeisyyttä ja hyvää asennetta

Tarjoamme yhteiskunnallisesti merkittävän tehtävän valtakunnallisen lastenkulttuuritoiminnan parissa. Saat dynaamisen ja kannustavan työyhteisön sekä satojen alan ammattilaisten verkoston. Tehtävä on vakituinen ja kokopäiväinen. Työaika on 37,5 h / vko. Työ sisältää matkustamista ja jonkin verran ilta- ja viikonlopputyötä. Tehtäväkohtainen palkka on 3600 e/kk. Etuihin kuuluvat mm. kulttuuri- ja liikuntaetu ja kouluttautumismahdollisuudet. Liiton toimisto sijaitsee Tampereella, Kulttuuritalo Laikun ihanassa miljöössä. Etätyön tekeminen sovitaan valitun kanssa.

Lähetäthän CV:n ja vapaamuotoisen hakemuksesi, jossa kerrot itsestäsi, osaamisestasi ja siitä mitä voit osaltasi tuoda valtakunnalliseen lastenkulttuurin kehittämiseen. Toimita hakemus 31.8.2018 klo 15:00 mennessä sähköpostilla rekry@l astenkulttuuri.fi. Haastattelut järjestämme Tampereella. Tavoitteena on, että uusi toiminnanjohtaja voisi aloittaa työnsä 1.11.2018.

Lisätietoja antavat:
Pilvi Kuitu, vs. liiton toiminnanjohtaja, pilvi.kuitu@ lastenkulttuuri.fi, 050 563 4366; puhelinajat: ti 21.8. klo 9.30-11.30 ja klo 16-18, ti 28.8. klo 9.30-10.30
Mervi Eskelinen, liiton puheenjohtaja, , puh. 050 326 7243; puhelinajat: ti 21.8. klo 8.00-10.00 ja klo 14-16, to 23.8. klo 15-17

(Lähde: Suomen lastenkulttuurikeskusten liiton tiedote 16.8.2018)