Taiken toiminta-avustukset sirkustaiteelle jaettu

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on jakanut toiminta-avustuksia 8,3 miljoonaa euroa. Avustukset kohdistuvat kymmenelle eri taiteenalalle ja avustuksen saajia on 153.

Suurin osa summasta, 5 535 000 euroa, jaettiin näyttämö-, tanssi- ja sirkustaiteen ryhmille. Myös suurimmat yksittäiset avustussummat jaettiin näille taiteenaloille: Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry saa 255 000 euroa ja neljän teatterin Universum-yhdistys 215 000 euroa. Yli puolet tanssitaiteen tuesta jaettiin vapaan kentän ryhmille. Lisäksi Taike tukee seitsemää eri puolilla Suomea toimivaa tanssin aluekeskusta.

”On hienoa, että toiminta-avustuksen saajien joukkoon on voitu nostaa sekä uusia toimijoita että uusia taiteenaloja”, sanoo Taiken johtaja Minna Sirnö. ”Olemme samoilla linjoilla opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän esityksen kanssa.” Työryhmän ehdotus taide- ja kulttuurilaitosten rahoituksen uudistamiseksi on parhaillaan lausuntokierroksella.

Uusia avustuksen saajia ovat muun muassa helsinkiläinen sirkustaiteen ryhmä Nuua ry sekä Teatterikone Jyväskylästä. Teatterikone on ensimmäinen Taiken toiminta-avustusta saava teatteri Keski-Suomesta.

Avustuksen sai 153 yhteisöä. Hakemuksia tuli 235. Päätöksiä varten Taike kuuli viittä valtion taidetoimikuntaa. Lue Taiken tiedote kokonaisuudessan.

Sirkustaide, yhteensä 560 000 euroa

Association WHS ry, Helsinki, 65 000 €
Circo Aereo ry, Helsinki, 77 000 €
Cirko-Uuden Sirkuksen Keskus ry, Helsinki, 255 000 €
Ilmatila ry, Helsinki, 12 000 €
Lokal Collective ry, Helsinki, 15 000 €
Monitaideyhdistys Piste ry, Rovaniemi, 18 000 €
Nuua ry, Helsinki, 12 000 €
Osuuskunta Sirkus Aikamoinen, Helsinki, 14 000 €
Sirkus- ja musiikkiyhdistys Agit-Cirk ry, Rovaniemi, 26 000 €
Sirkusyhdistys Circus Uusi Maailma ry, Jyväskylä, 10 000 €
Sirkusyhdistys Race Horse ry, Helsinki, 42 000 €
Teatteriyhdistys Taikateatteri 13 ry, Helsinki, 14 000 €

(Lähde: Taiteen edistämiskeskuksen tiedote 12.02.2018)