Sorin Sirkuksen Joulushow Kinahmi ottaa vaikutteensa kalevalalaisista tunnelmista

Sorin Sirkuksen Joulushow Kinahmi saa ensi-iltansa Sorin Sirkuksella 24.11.2017. Sata vuotiaan Suomen kunniaksi sirkuksessa on tartuttu kansalliseepoksesta tuttuihin tarinoihin, hahmoihin ja tunnelmiin. Ohjaaja Taina Kopraa on puhutellut vanha suomalainen tapa kuvata luontoa sekä vahvat suomalaiset arkkityypit, jotka voidaan nähdä nykysuomalaisen lähtökohtina. Pilke silmäkulmassa Kopra toteaakin kalevalaisen hulluuden ja yliluonnollisuuden ruokkineen mielikuvitusta show’ta suunnitellessa. Tuloksena nähdään sirkuksen kautta luotu oma maailmansa, jossa kuvataan Suomea ja suomalaisuutta sirkuksen keinoin. Pääosassa ovat lahjakkaat nuoret, taustalla vaikuttavat sirkusalan ammattilaiset.

Mukana ensikertalaisia ja uusia sirkuslajeja

Sorin Sirkuksen esiintyjäkaarti kokee muutoksia säännöllisin väliajoin vanhimpien lähtiessä tavoittelemaan unelmiaan esimerkiksi ulkomaisiin ammattiin tähtääviin sirkuskouluihin.  Tänä vuonna Esiintyvään ryhmään on nostettu neljä uutta taiteilijan alkua, joille show on innolla odotettu näytön paikka. Kun mukaan otetaan viime vuonna esiintyjädebyyttinsä suorittaneet, on show’n kaartissa tuoreita tulokkaita jo yli kolmannes. Kautta aikojen ensimmäistä kertaa Sorin Sirkuksen joulushowssa nähdään nyt ilmojen läpi liitelevä keinutrapetsi ja uutta lisäjännitystä saadaan myös tuolipyramidin päällä suoritettavasta käsilläseisontanumerosta.

Esityksen yksi kiistaton tähti on musiikki, joka on tänä vuonna tamperelaismuusikko Joona Kukkolan käsialaa. Kukkola on säveltänyt ensimmäistä kertaa kokopitkän esityksen musiikin. Kansanperinteitä mukailevia kappaleita on paikoin tuotu nykypäivään ja uusi musiikki on kantaa läpi kaksituntisen esityksen. Näytöksissä livemusiikista vastaavat Joona Kukkolan, Petteri Hyvärisen ja Juho Fabrinin kokoonpano.

Joulushown esityskausi jatkuu aina 7.1.2018 saakka. Esitysajat ja lipputiedot: www.sorinsirkus.fi

(Lähde: Sorin Sirkuksen tiedote 31.10.2017)