Suomalainen Recover Laboratory-ryhmä niittää mainetta Tukholmassa Fringe-festivaalilla

Suomalaisen taideryhmän, Recover Laboratoryn, uusi teos Joy of Spleen, sai ensi-iltansa Tukholmassa Stockholm Fringe -festivaalilla eilen 6.9.2017. Teos on ennennäkemätön immersiivinen live-installaatio, joka yhdistelee nykysirkusta ja nykytaidetta täysin uniikilla tavalla.

Charles Baudelairen melankolisesta spleen-runoudesta inspiraationsa saanut teos levittyi Kummelholmenin, vanhan lämmitystehtaan kahteen kerrokseen, sekä ulkotiloihin. Teos on labyrinttimäinen kokonaisuus, jonka useissa eri huoneissa on näyttelijöitä, sirkusperformansseja, live-musiikkia, kuvataidetta ja interaktiivisia teoksia. Katsojat saavat kulkea teoksessa haluamaansa reittiä, ja jäädä kuinka pitkäksi aikaa vain. Jokainen katsoja astuu teoksen sisään yksin.

Recover Laboratory on toteuttanut aiemmin immersiivisiä teoksia Suomessa esimerkiksi VIikinmäen ja Aurajoen jätevedenpuhdistamoissa Helsingissä ja Turussa, sekä Suomenlinnan vanhoissa luolissa. Nyt ryhmä on lähtenyt valloittamaan maailmaa, ja vastaanotto Ruotsissa on ollut järisyttävä. Ruotsin SVT teki Joy Of Spleenistä televisiouutisen, ja Recover Laboratorya on suitsutettu myös muissa medioissa ja somessa STOFFin puolesta (Stockholm Fringe Festival). Ruotsin televion kulttuuriuutiset uutisoi tapahtumasta (SVT Kulturnyheterna 5.9.2017 (kohdasta 8:48) Lue juttu svt.se -sivustolla.

Teos oli esillä Kummelholmenissa Tukholman lähistöllä  6.–9.9.2017

Recover Laboratory on sirkustaiteilija Miradonna Sirkan, nykytaiteilija Sofi Häkkisen ja elämystuottaja Inna Huttusen luoma uniikki ja vaikuttava taide-elämys, joka muuttaa muotoaan tilojen ehdolla. Paikkasidonnaiset teokset rakennetaan tiloihin, joita ei perinteisesti käytetä esityskäyttöön. Teokset muuttavat totuttuja taiteen esittämis- ja katsomistapoja, kääntäen katseen esiintyjän sijaan teoksessa yksin kävelevään katsojaan, ja kutsuen itsepohdiskeluun.

Joy of Spleen Facebook-tapahtuma, Stockholm Fringe Festival
Recover Laboratoryn Instagram & www