AarnioKuutamo Company valmistautuu ensi-iltaan

AarnioKuutamo Company on jonglöörin ja muusikon muodostama työryhmä, jonka päämääränä on tuottaa käteentuntuvia ja tunteisiinvetoavia esityksiä. Esityksiä, joissa ei tingitä tulkinnasta, eikä säästellä hikeä. Esityksiä, jotka tavalla tai toisella tulevat myös yleisön iholle tai tunkeutuvat sen alle.

Companyn toisessa kokopitkässä esityksessä tutkitaan suomalaista kansanuskoa. Vaikutteita teokseen on haettu muun muassa nykyaikaisesta ja entisaikaisesta indoeurooppalaisesta shamanismista, Kaarle Krohnin kirjallisista teoksista sekä vanhoista nykyaikaan säilyneistä perinneuskomuksista.

Pohjolan Äijässä Kai Kuutamo tutkii shamanistista olemusta ja loveen lankeamista fyysisen teatterin, tanssin ja jongleerauksen keinoin. Arttu Aarnio tuottaa esityksessä ritualistisia äänimaailmoja ja suunnittelee myös henkimaailman äänimaiseman. Itse esitys tapahtuu metsässä luonnon helmassa, josta kansanuskomme juuret juontavat. Teoksen ensi-ilta on 14.10.2017 Turun Hirvensalossa Syvälahdenpuiston metsäkirkossa. Esitystä tukee Taiteen Edistämiskeskus.

Kai Kuutamo on monien projektien koulima esiintyjä sekä kokenut asioiden tuottaja ja toteuttaja. Sirkustaiteilijana hänen erikoisalaansa on jongleeraus. Yrittäjänä Kuutamo on omaksunut työtä pelkäämättömän asenteen, ja niinpä nettisivut, julisteet, grafiikat, tekstisisällöt ja yhteistyökumppaneiden kosiskelukirjelmät syntyvätkin aina omasta kynästä. Pohjolan Äijässä nähdään Kuutamon omintakeista jongleerausta eri välineillä sekä shamanistisen olemuksen tulkintaa kehon kielellä.

Arttu Aarnio on pitkän linjan muusikko, jolta löytyy kokemusta soittimesta kuin soittimesta. Aikaisemmissa yhteistöissä Kuutamon kanssa hän on soittanut mm. tuubaa, rumpuja, bassoa, urkuja ja erhua. Lisäksi Aarnio on toiminut näyttämötekniikan ammattilaisena jo lukuisia vuosia monissa tuotannoissa, ja osaa säätää niin valot, äänet kuin myös ihmisten toiveet kohdalleen. Pohjolan Äijässä Aarnio nähdään sekä esiintyjänä että muusikkona lavalla. Esityksen äänimaailma kuten myös soittimet ovat kaikki Aarnion käsien työtä.

Aikaisempi AarnioKuutamo Companyn teos Kai Kuutamo & Aimo Annos – Musiikkisirkusspektaakkeli on koko perheelle suunnattu sanaton katuesityshenkinen tuotanto, jossa koko yleisö pääsee lopuksi lavalle riehumaan esiintyjien kanssa.

www.sirkussirkus.com/northman
www.facebook/pohjolanaija

(Lähde: AarnioKuutamo Companyn tiedote 19.9.2017)