Sirkustaiteilija Laura Tikka palaa Tampereelle

  • Laura Tikka
  • Laura Tikka

Sirkuksen paluumuuttaja yhdistää teknistä taituruutta ja aitoa iloa

Laura Tikka on ensimmäinen Sorin Sirkuksesta ulkomaille sirkuskouluun ja edelleen kansainväliselle sirkusuralle ponnistanut artisti. Tikka aloitti vuonna 1992 Berliinin sirkuskoulussa, jonka jälkeen hänen tie on vienyt pitkin maailmaa yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Kotiinpaluuta juhlistetaan Circus Ruska Festivalien esityksillä Pakkahuoneen aukiolla torstaina 10.8. ja perjantaina 11.8.

Artistin hymy ei hyydy

Laura Tikka on tullut tunnetuksi niin teknisestä osaamisestaan kuin ennen kaikkea esiintymisen riemustaan ja leikkisyydestä, joka puskee vaikeidenkin temppujen läpi. Berliinin sirkuskoulun tiukat sirkusopettajat valitsivat 90-luvulla nuoren Lauran lajeiksi löysän nuoran sekä käsilläseisonnan. Ammattitaitoiset opettajat tiesivät mitä tekivät, sillä nämä ovat Lauran päälajit edelleen.

Vanhemmalla iällä lajivalikoimaan on tullut myös lenkkiköysi- eli cloudswing-trapetsi. Lauran ura on ollut täynnä pidempiä ja lyhyempiä kiinnityksiä erilaisissa sirkus- tai varietee-esityksissä aina Australiaa ja Yhdysvaltoja myöten. Valtaosa urasta on kuitenkin luotu Keski-Euroopassa ja Sveitsissä, joka on ollut Lauran koti viime vuosien ajan. Kotiinpaluun kunniaksi Laura esittelee Circus Ruska Festivaleilla monipuolisia taitojaan Pakkahuoneen aukiolla torstaina ja perjantaina.

Taidot eteenpäin seuraavalle sirkussukupolvelle

Sorin Sirkuksen rehtori Kaisa Penny ja tirehtööri Taina Kopra ovat tyytyväisiä saadessaan Lauran opettajaksi takaisin kotisirkukseensa. Laura on aiemmin opettanut Suomessa edistyneimpiä nuorisosirkusten oppilaita sekä ammattiin johtavien sirkuskoulujen uusia artistinalkuja workshopeissa ja kursseilla.

Sirkuksen paluumuuttaja tulee nyt Tampereelle jäädäkseen ja nuoret sorilaiset pääsevät konkari-Lauran oppiin. Sirkuskoulutus, kuten koko sirkusala, on kehittynyt Suomessa isoin loikkauksin. Siinä missä 1990-luvulla sirkusammattilaisuus oli vielä pitkälti perinteisten sirkusten perheiden lasten uravalinta, on nykyään mahdollista opiskella sirkusta taiteen perusopetuksen piirissä. Ammattiin tähtääviä sirkusalan oppilaitoksia löytyy Suomesta peräti kaksi. Nuorten tamperelaisten sirkusoppilaiden lukuvuosi alkaa maanantaina 21.8., jolloin Sorin Sirkukselle alkaa taas kulkea yli 400 lasta ja nuorta viikoittain.

Lue lisää Laura Tikan historiasta Sorin Sirkuksen verkkohistoriikistä.

Laura Tikka Circus Ruska Festivalin ohjelmistossa.

www.lauratikka.com

(Lähde: Sorin Sirkuksen tiedote 8.8.2017)