Avoin ohjelmahaku DiDa – Disability Day Art & Actioniin alkanut – hae mukaan 6.8. mennessä!

DiDa – Disability Day Art & Action 2017 järjestetään toista kertaa viikolla 48 (27.11.-3.12.2017). Kyseessä on verkostofestivaali, joka toteutetaan yhdessä vammaisjärjestöjen ja kulttuurialan toimijoiden kesken. Tapahtuman tarkoitus on tuoda vammaisia ja vammattomia yhteen kulttuurin, taiteen ja yhdessä tekemisen äärelle. Samalla nostetaan esiin vammaisten oikeutta itsenäiseen ja omannäköiseen elämään.

Etsimme nyt ohjelmaa sunnuntaina 3.12.2017 Helsingin Ruoholahdessa järjestettävään DiDan päätapahtumaan. Päätapahtuma järjestetään Ruoholahden ostoskeskuksessa Ruohis tapahtumatilassa. Voit ehdottaa mukaan ohjelmaan esimerkiksi esittävää taidetta, musiikkia, kuvataidetta tai puhe-esityksen. Arviointikriteereinä avoimessa haussa ovat ehdotetun ohjelman sopiminen tapahtumakokonaisuuteen ja ehdotuksen sopivuus tapahtuman teemaan.

Ehdotuksia toivotaan niin ammattilaisilta kuin harrastajilta – tärkeintä on halu osallistua vaikuttavan DiDa 2017 -tapahtuman tekemiseen. Toivomme, että tekijöiden joukossa on vammaisia henkilöitä.

Voit ilmoittaa ohjelmasi mukaan hakuun tällä lomakkeella. Hae mukaan 6.8.2017 mennessä!

Maksamme esityksistä mahdollisuuksien mukaan. Katamme kuitenkin vähintään esiintyjien matka- ja ruokakulut. Huomioithan, että esitysten maksimikesto päätapahtumassa on 20 minuuttia.

DiDan pääyhteistyökumppaneita ovat Kynnys ry, Kulttuuriyhdistys Suomen EUCREA ry, Abilis-säätiö, Tukilinja ja Kulttuuria kaikille -palvelu. Etsimme myös uusia yhteistyökumppaneita mukaan verkostoon. Jos organisaatiosi on kiinnostunut tekemään kansainvälisestä vammaisten päivästä näkyvän ja kuuluvan tapahtuman, ole yhteydessä tapahtuman tuottajaan.

Sydämellisesti tervetuloa mukaan!

Lisätietoja:
Disabilityday.fi-verkkosivusto
Oona Simolin, tapahtuman tuottaja (, puh. +358 44 2909 651)

Kuvia vuoden 2016 tapahtumasta löytyy Didan Facebook-sivulta.