Sirkus Supiaisella on uutta toimintaa, kesälläkin

  • Sirkus Supiainen: Olipa kerran sirkus.
  • Sirkus Supiainen: Olipa kerran sirkus.
  • Sirkus Supiainen: Ulkopuolella. Kuva: Miika Nuutinen.

Sirkus Supiaisella käynnistyy merkittävä tilahanke, kun Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto myönsi apurahan Joensuun Urbaanin Kulttuurin Taideliikuntakeskuksen toiminnan käynnistämiseen. Tarkoituksena on perustaa Joensuuhun monialainen kulttuurikeskus, joka mahdollistaa ammatillisen toiminnan ja harrastamisen eri kulttuurilajien parissa. Perustamme Joensuuhun tilan, jossa pääsee harrastamaan ja harjoittamaan monipuolisesti taiteen ja urheilun väliin hukkuvaa kulttuuria. Keskuksen yhteyteen perustetaan myös vierailuteatterinäyttämö. Hanke käynnistettiin, koska Joensuussa ei ole sirkus-, tanssi- tai teatteriesityksille soveltuvaa näyttämöä. Joensuussa ei ole myöskään tilaa, joka soveltuisi sirkuksen ammattilaisille tai jossa olisi mahdollista harrastaa urbaanin kulttuurin lajeja. Tarkoituksena on mahdollistaa ammatillinen toiminta ja lisätä harrastusmahdollisuuksia Itä-Suomessa. Yhdessä olemme enemmän.

Sirkus Supiaisen uusi lapsille suunnattu esitys nimeltä Olipa Kerran Sirkus saa ensi-iltansa 30.6.2017 Turun Seikkailupuistossa. Koko perheelle suunnattu sanaton nykysirkusteos kertoo nykysirkuksen keinoin sirkuksen perinteisistä hahmoista sekä esitystyylistä. Humoristinen ilmaisu, fyysinen teatteri ja vaikuttavat sirkusnumerot takaavat päätähuimaavan sirkuskokemuksen. Sirkus Supiaisen tuottaman teoksen ohjaa Markus Nivala ja siinä esiintyvät Emma Räisänen, Matti Koskela, Antti Nerg ja Markus Nivala.

Sirkus Supiaisen väkeä lähtee taas vapaan taiteilijaryhmän mukaan toteuttamaan sirkuskiertuetta Romaniaan kesällä 2017.  Voit tukea tätä hyvää hanketta joukkorahoituskampanjan avulla.

Verkkokeilan SM-kilpailut järjestetään tänä vuonna toisen kerran 10.6. Turussa, ja FDC-diabolojongleerausfestivaali järjestetään Eräjärvellä jo 12. kerran 17.–20.8.2017.

Toukokuun viimeisenä viikonloppuna Sirkus Supiainen vieraili Lennä, lennä -teoksellaan Rovaniemellä. Ajatuksia herättävä humoristinen lasten sirkusesitys esitettiin Sirkus Taika-Ajan näyttämöllä kolme kertaa. Toisen esityksen jälkeen pikkutyttö sanoi kertovansa kaikille kavereilleen, että tulisivat katsomaan viimeisen vedon. Esitys kuulemma sopii hyvin myös aikuisille!

Toukokuun alussa Joensuun taidemuseo Onnin juhlasalissa kantaesitetty Sirkus Supiaisen Ulkopuolella-teos sai sanomalehti Karjalaisessa ylistävän kritiikin. ”Valoista, akrobatiasta, jongleerauksesta, sähköisistä äänistä ja muutamasta akustisesta soittimesta koostuva Ulkopuolella-teos on puhdistava kokemus. Kyse ei ole päälle puskevasta, väkisin ilmaisuun pyrkivästä tai tarinaa kertovasta performanssista. Ollaan sen kaltaisen taiteen äärellä, joka vapauttaa katsojan tulkinnan pakosta ja ohjaa kokemuksen ja tunteen äärelle. Teos on katarttinen. Teos tekee uutta.”, kirjoitti Sanna Jääskeläinen 5.5.2017 julkaistussa arviossaan. Ulkopuolella-teoksen työryhmässä olivat Rauli Katajavuori, joka vastasi esiintymisestä yhdessä muusikko Jalmarin kanssa sekä ohjauksesta, lavastuksesta ja valosuunnittelusta. Puvustuksesta vastasi Laura Sariola, musiikista Jalmari, äänimaisemasta Antti Koukonen ja lavastuksen rakennuksesta Hannu Multanen.

Sirkus Supiainen tuottaa visuaalista sirkusta ajatuksella. Ryhmän esityksissä yhdistyvät sirkus, teatteri, nukketeatteri ja esitystaide. Supiainen toimii avoimin mielin eri taidemuotojen raja-aitoja kaataen sekä uskoen rajattomaan taiteeseen, rohkeaan kokeiluun ja vastavirtaan kulkemiseen. Esitystoiminnan lisäksi yhdistys ylläpitää taiteilijaresidenssiä Eräjärvellä, on mukana Itä-Suomen alueellinen sirkuskoulu –hankkeessa sekä UKK–Urbaanin kulttuurin keskus -hankkeessa.
ww.supiainen.com

(Lähde: Sirkus Supiaisen tiedote 29.5.2017)