Klovni Dodo Ranskaan

  • Jari Siljamäki: Abra Zabra, joulun taikaa. Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen
  • Klovni Dodo (c) Jari Siljamäki
  • Klovni Dodo vauhdissa Dodofoniassa.

Jari Siljamäki esitti Abra Zabra, joulun taikaa -showta Talliteatteri Juliuksessa Jyväskylässä joulukuun ajan. Tammikuuksi hän suuntaa Ranskaan, jossa esiintyy kolmella paikkakunnalla (Voulême, Vars, Cognac) klovni Dodo -hahmollaan. Dodon sooloesitys, Dodofonia, on sanatonta klovneriaa vahvoin slapstick-maustein. Mukana on myös yllättäviä musiikkinumeroita.

Jari Siljamäki on esiintynyt klovni Dodo -hahmollaan vuodesta 1995 lähtien. Dodo on vieraillut mm. Japanissa, USA:ssa, Venäjällä, Espanjassa, Sveitsissä ja Liettuassa. Dodo on myös esiintynyt sinfoniaorkestereiden klovnisolistina sekä keikkaillut lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen solistina vuodesta 2005 alkaen. Televisiossa Klovni Dodo on esiintynyt Siljamäen käsikirjoittamassa 13-osaisessa ohjelmasarjassa vuonna 2007 ja vieraillut monissa muissakin TV-ohjelmissa.

Jari Siljamäki on opettanut miimiä ja klovneriaa opistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Vuonna 2010 ilmestyi Siljamäen kirjoittama Klovnerian Käsikirja, ensimmäinen suomenkielinen klovnerian esiintymisopas.

www.klovnidodo.org

(Lähde: Klovni Dodon tiedote 1.1.2017)