Edinburghin Fringessä on kyse yrittämisestä. Kaikki yrittävät olla se seuraava iso hitti, tai bongata sen hitin esitysten joukosta. Tänä vuonna esityksiä oli yhteensä yli 3700 kappaletta. Ne kaikki yrittivät saavuttaa mainetta, yleisöä ja arvosteluja. Kuitenkin, yhteenlaskettuna kaikkien esitysten keskiarvoinen katsojamäärä oli 4 katsojaa per esitys. Osa esityksistä kerää tuhansia katsojia, osa ei saa koko festivaalin aikana yhtään katsojaa…
Tähän vaikuttavat monet tekijät. Esityspaikat ovat eritasoisia ja eriarvoisia keskenään. Edinburghin neljä jättiläistä, Underbelly, Pleasance, Assembly ja Gilded Balloon, keräävät isot yleisömassat ohjelmistoillaan. Selkeästi kuratoidut ja ympäri vuoden toimivat esitystilat, kuten Summerhall, Dance Base ja Zoo, saavat yleisön ja kriitikot paikalle valikoidulla, laadukkaalla ohjelmistollaan. Suuretkaan katsojamäärät eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että artistit pääsisivät näissäkään paikoissa rikastumaan. Edinburghissa artisti maksaa aina, ja maksaa paljon. Festivaalin suurimmat voittajat ovat esityspaikat ja Edinburghin kaupunki, joka tahkoaa ravintola-ja majoituspalveluilleen muhkeat tilit. Puhuimme englantilaisen teatterituottajan kanssa, joka kertoi aiempana vuonna esityksensä tuottaneen kymmeniä tuhansia puntia viikossa. Lopulta kulujen jälkeen käteen oli jäänyt vain satasia.
Onko Edinburgh sitten häikäilemätöntä taiteilijoiden kusetusta vai hyvä mahdollisuus breikata kansainvälisesti? Riippuu keneltä kysyy, ja varmasti se on molempia. Yhtäaikaa ja erikseen. Edinburgh kohtelee artistejaan eriarvoisesti. Esiintymispaikalla on suuri merkitys. Kriitikot eivät tule mihin tahansa ja ilman kriitikoita ei saa niitä kaikkien himoitsemia tähtiä. Osaan paikoista ei todella löydy yleisöä lainkaan. Rahallisesti Edinburghissa kaikki muut voittavat, paitsi artisti. Taloudellisesti Edinburghia ei voi suositella kenellekään, ellei valtio sitten maksa kuluja. Silloin tappiot jäävät vähäisiksi, mutta taloudelliselle voitolle jää silti tuskin kukaan taiteilija.
Kenelle Edinburghia sitten voisi suositella? Kannattaako taiteilijan mennä Edinburghiin? Ehkä kannattaa, ehkä ei. Kysyessäni tätä The Times -lehden kriitikolta hän totesi, että taiteilijan kannattaa varautua siihen, että häntä ei tulla rakastamaan. Arvosteluihin nimittäin vaikuttavat monet tekijät. Kriitikot eivät välttämättä itse valitse arvioimiaan esityksiä, ja esimerkiksi The Times haluaa, että samalla sivulla ei ole useita 4 tai 5 tähden arvioita. Eli välillä kriitikot joutuvat antamaan esityksille 3 tähteä vain sen takia, että samalla sivulla on jo yksi 4 tähden arvostelu! Henkisesti Edinburgh voi olla artistille todella raskas paikka. Artisteille tarjotaankin terapiapalveluita festivaalitoimistossa ja tämä vaikuttaa oikeasti tarpeelliselta.
Ehkä Edinburghia voi suositella artisteille, jotka ovat uransa alussa. Se voi olla ikimuistoinen kuukausi, huikea mahdollisuus nähdä muita esityksiä ja luoda uusia kontakteja. Se voi olla ensimmäinen askel kokeilla siipiään kansainvälisissä ympyröissä ja toisaalta saada maistiainen bisneksen raadollisuudesta. Ainakin, jos esitys on teknisesti melko yksinkertainen. Pystytysaikaa esitykset saavat yleisesti vain neljä tuntia ja vaihtojen pitää tapahtua yleensä parissakymmenessä minuutissa. Vain harva esitys on parhaimmillaan Edinburghissa, sillä tekniset puitteet ovat hyvin rajalliset. Kaikkia esityksiä ei todellakaan kannata viedä Fringeen, ei myöskään kannata tehdä esityksestä mitään oleellisesti karsittua Fringe versiota. Ostajat haluavat nähdä sen todellisen tuotteen.
Jos Edinburghista selviää, tuskin mikään muu paikka on niin rankka ja raaka esiintyjälle. Edinburghia ei kannatakaan missään nimessä ajatella taide- tai teatterifestivaalina. Se on kaupallinen esitysten myyntitapahtuma, jossa esiintyjä on omillaan, eikä siltä pidä muuta odottaa. Kuvaavaa on, että vastalauseena suurta Edinburghin teatterifestivaalia kohtaan alunperin syntynyt Fringe-festivaali on nyt saanut jo oman off-festivaalinsa, joka pyrkii kohentamaan artistien asemaa…
Toisaalta, ehkä Edinburgh voi olla keino vakiintuneemmillekin esiintyjille esitellä työtään uusille yleisöille. Esimerkiksi keino vaikkapa sirkustaiteilijan päästä sisään tanssin tai teatterin viitekehykseen,tai toisinpäin.
Millaiset esitykset sitten Edinburghissa menestyvät? Monesti sanotaan, että Edinburgh on läpeensä kaupallinen tapahtuma, ja vain kaupalliset esitykset menestyvät siellä. Tämä pitää ehdottomasti paikkansa, mutta pitää muistaa, että kaupallisuus ei tarkoita vain viihdettä. Esimerkiksi se, mikä on kaupallista nykytanssin viitekehyksessä on aivan eri asia kuin se, mikä on kaupallista nykysirkuksen tai teatterin piirissä. Jokin varsin marginaaliselta taiteelta vaikuttava esitys saattaakin yllättäen olla kaupallinen, jos se vain onnistuu tavoittamaan oikean yleisön. Siksikin on äärimmäisen tärkeää, että esitys on Edinburghissa oikeassa paikassa. Oikeanlaisen yleisön tavoittaminen on elimellisen tärkeää, ja väärä paikka/yleisö voi olla kuolinisku hyvällekin esitykselle.
Onko Edinburgh sitten portti kansainväliseen menestykseen suomalaisille ryhmille? Sitä on vaikea sanoa. Ministeriön rahoittama From Start To Finnish -projekti on ollut käynnissä jo vuodesta 2011, ja kulttuuriministeriö on laittanut siihen satoja tuhansia. Projektin vaikuttavuudesta ei kuitenkaan ole selkeää dataa. Ovatko Edinburghissa valtion tukemana esiintyneet ryhmät saavuttaneet kansainvälistä menestystä? Onko näin suuri valtiollinen panostus tällaiseen läpikaupalliseen showcasetapahtumaan, jossa taide ja taiteilija on täysin koiran asemassa, todella kannattavaa? Ja toisaalta legitimoiko tämä osaltaan tämän jossain määrin moraalisesti arveluttavan tapahtuman? Vai kannattaisikohan nämä resurssit jakaa monipuolisemmin, esimerkiksi tukemaan jo valmiiksi ulkomailla kiinnostusta herättäneiden ryhmien toimintaa, jotta niillä olisi mahdollisuus laajentaa esitystoimintaansa ulkomailla? Yleensä kuitenkin helpoin tapa viennin lisäämiseksi on kysyntään vastaaminen, ei tyhjästä uuden kysynnän luominen. Miksi ministeriö edes on niin innoissaan Edinburghissa, joka on hyvin ristiriitaisessa maineessa koko taidekentällä? Toisaalta ilman tätä ministeriön tukea tuskin yhdenkään suomalaisen ryhmän olisi järkevää Edinburghiin lähteä. Ministeriön tuen ansiosta suomalaisilla ryhmillä on itseasiassa Fringen mittapuussa peräti erinomaiset olosuhteet. Ilman tätä tukea en missään nimessä suosittelisi sinne menemistä kenellekään, mutta tuen ja sen ansiosta Fringe saattaa joillekin esityksille olla oikein hyväkin idea.
Meille alkuperäinen motivaatio matkaan lähdölle oli nähdä voisiko Edinburgh Fringe olla sovelias paikka tuoda seuraavana vuonna sinne omia esityksiämme. En vieläkään ole siitä aivan varma. Ehkäpä. Mutta tämän kokemuksen perusteella asia konkretisoitui aivan uudella tavalla. Mikäli taiteilijana harkitset esityksesi viemistä Edinburghiin, kehotan vahvasti sitä ennen tekemään tällaisen opintomatkan festivaalille. Edinburgh on oma planeettansa ja siellä menestyminen vaatii lukuisien eri osa-alueiden tekemistä oikein, markkinoinnista, tekniseen tuotantoon, pr:ään. Tärkeintä on kuitenkin se, että esityksen pitää olla todella hyvä erottuakseen liki neljän tuhannen muun joukosta ja sen pitää olla sellainen esitys joka Fringeen sopii.
Matkallamme Fringeen näimme parikymmentä eri esitystä ja kymmenisen esitypaikkaa. Tapasimme artisteja useista eri maista ja kuulimme heidän kokemuksiaan festivaaleista, tapasimme teatterien ja festivaalien johtajia, kriitikoita ja jopa Englannin parlamentin edustajan, joka kertoi meille mm. brexitin mahdollisista vaikutuksista. Suuri kiitos matkanjärjestäjä Sari Laksolle, joka onnistui järjestämään äärimmäisen monipuolisen ja opettavaisen sukelluksen Fringen syvyyksiin, ja kiitos tietenkin Sirkuksen tiedotuskeskukselle, joka mahdollisti tämän kaiken.