Kurronen & Laiho Co:n uusi teos syntyy kontaktissa nuorten kanssa

  • Nuoret pääsivät kokeilemaan työpajoissa eri sirkuslajeja.
  • Nuorten vastaukset teemakyselyyn antavat inspiraatiota En totellut -esityksen luomiseen.

Kurronen & Laiho Company toteutti tammikuussa työpajoja yhdeksässä yläkoulussa Kymenlaaksossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Työpajojen pohjalta luodaan En totellut -esitys, joka saa ensi-iltansa maaliskuussa samoissa maakunnissa. Työpajakiertueen tarkoituksena oli tutustua näihin nuoriin ja kuulla, millainen heidän maailmansa on. Tavoitteena oli viedä nuoria omien vahvuuksien, tulevaisuuden toiveiden ja pelkojen äärelle sekä rohkaista luottamaan hulluiltakin tuntuvien haaveiden voimaan omaa tietä etsiessä.

Jokaisesta kohdekoulusta valittiin 1–2 luokkaa 90 minuuttia kestävään työpajaan, jossa aiheita käsiteltiin muun muassa erilaisten kertomusten, anonyymin teemakyselyn ja mielikuvarentoutuksen avulla. Lisäksi nuoret pääsivät kokeilemaan ihmispyramidien tekoja, pariakrobatiaa ja jonglöörausta. Suurin osa osallistujista ei ollut kokeillut mitään sirkuslajeja aiemmin, mutta heittäytymistä,innostumista ja taidokkuutta löytyi jokaisesta koulusta yllin kyllin! Nuorten mukaan useimmilla näistä pienemmistä paikkakunnista ei ole mahdollisuutta harrastaa sirkusta.

Työpajojen kautta tavoitettiin liki 300 nuorta. Ryhmän jäsenet Milla, Hanna ja Salla kokivat, että En totellut -työpajoissa tulleet kohtaamiset olivat vastavuoroisesti merkityksellisiä ja opettavaisia. Työpajoissa olleiden nuorten kanssa kommunikointia jatketaan Snapchat-sovellusta käyttäen, jonka työryhmä koki erittäin toimivaksi ja joustavaksi kohderyhmää ajatellen. Nuoret pääsevät vaikuttamaan esityksen suunnitteluun ja toteutukseen sovelluksen kautta.

– “5/5”
– “Oli sika kiva ku kävitte. Alko ittelläki vähä kiinnostaa toi sirkus.”
– “Kiitos <3 Ja oli mukava, ku kävitte meidän koulussa!”
– “Mahtavaa vaihtelua normaaleihin liikuntatunteihin osaavien vetäjien innostamina. Oppilaat todella tykkäsivät ja olivat upeasti mukana. Tälläista pitäisi saada lisää kouluihin. Hieno kokonaisuus.”

En totellut -esitykset maaliskuussa yläkouluissa Kouvolassa, Kotkassa, Haminassa, Pyhtäällä, Oulussa, Pudasjärvellä, Siikajoella, Muhoksella ja Raahessa. Avoin yleisönäytös En totellut -teoksesta Raahesalissa 21.3.

En totellut on osa Suomi100 -juhlavuoden ohjelmaa. En totellut -produktiota on tukenut Pohjois-Pohjanmaan Kulttuurirahasto.

(Lähde: Kurronen&Laiho Co.n tiedote 30.1.2017)