Tilastot

Sirkuksen tiedotuskeskus kerää sirkuksen esitys- ja katsojatilastot lähettämällä kyselyn sirkusryhmille ja muille alan toimijoille kerran vuodessa, tammi-helmikuussa. Sirkuksen esitystilastointi on aloitettu vuoden 2006 toiminnasta. Oikealta avautuvat vuositilastot on julkaistu myös vuosittain ilmestyvässä Teatterin tiedotuskeskuksen Teatteritilastot-kirjassa.

Tilastojen pohjalta muodostetut graafiset kuvaajat kertovat sekä alan esitystoiminnan että valtion sirkustaiteen edistämiselle osoittaman tuen kehityksestä. Kuvaajien kautta voi tutustua myös yksittäisten sirkusryhmien tietoihin ja suomalaisen sirkuksen vuosittaisiin esityskertoihin ulkomailla.

Ilmoita omat esitystietosi tilastoihin