Apurahat

Sirkustaiteilijat ja -yhteisöt saavat toiminnalleen rahoitusta valtiolta ja kunnilta sekä yksityisiltä säätiöiltä. Sirkuksen tiedotuskeskus ei jaa apurahoja tai avustuksia sirkustaiteilijoille tai -ryhmille, mutta olemme koonneet tälle sivulle avuksenne tietoa yleisimmistä avustusten ja apurahojen myöntäjistä. Seuraa ilmoituksia ajankohtaisista hauista myös Ilmoitukset-sivullamme.

Julkinen tuki

Taiteen edistämiskeskus (Taike) on taiteen edistämisen asiantuntija- ja palveluvirasto. Taiken alaisuudessa toimiva valtion esittävien taiteiden toimikunta päättää sirkustaiteen, näyttämötaiteen, performanssi- ja esitystaiteen ja tanssitaiteen apurahoista ja palkinnoista. Toimikunnan yhteydessä toimii sirkustaiteen jaosto, joka valmistelee oman alansa apurahapäätökset ja yhteisöjen erityisavustuspäätökset.

Taikella on useita avustusmuotoja ja hakuaikoja. Taike jakaa taiteilija-apurahoja, kohdeapurahoja taiteilijoille ja työryhmille, erityis- ja toiminta-avustuksia yhteisöille, liikkuvuustukea ja muita erilaisia ohjelmallisia tukia.

Alueelliset taidetoimikunnat ovat Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelimiä, jotka päättävät taiteilijoille, taiteilijaryhmille ja yhteisöille myönnettävistä apurahoista ja palkinnoista alueellaan. Kolmentoista alueellisen taidetoimikunnan jakamia kohde- ja työskentelyapurahoja sekä erityisavustuksia haetaan helmi–maaliskuussa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö jakaa teatteri- ja orkesterilain mukaiset valtionavustukset sekä rahoittaa taide- ja kulttuuritoimintaa harkinnanvaraisten tukien avulla. Katso kaikki opetus- ja kulttuuriministeriön haussa olevat avustukset ministeriön sivuilta.

Ministeriön valtionavustustoimintaa uudistetaan parhaillaan. Tietoa uudistuksesta löytyy ministeriön sivuilta.

KUNNAT

Helsingin kulttuurikeskus jakaa vuosittain apurahoja ja avustuksia helsinkiläisille taiteilijoille, taide- ja kulttuuriyhteisöille sekä taide- ja kulttuurilaitoksille.

Säätiöt ja rahastot

Alfred Kordelinin säätiö tukee apurahoin ja palkinnoin tieteitä, kirjallisuutta, taiteita ja kansanvalistusta. Suurien kulttuurihankkeiden hakuaika tammikuu. Päärahaston hakuaika on elokuu ja kaupunki- ja kohderahastojen hakuaika on maaliskuu.

Föreningen Konstsamfundet tukee suomenruotsalaista kulttuuria ja taidetta. Hakuaika on helmikuussa ja syyskuussa.

Jane ja Aatos Erkon Säätiö myöntää tukea korkeatasoiselle, kansainväliselle tutkimukselle sekä taiteelle ja kulttuurille. Säätiön haku on jatkuva.

Jenny ja Antti Wihurin rahasto on yleishyödyllinen kulttuurisäätiö, joka vuosittain jakaa apurahoja suomalaisen henkisen ja taloudellisen viljelyn edistämiseen. Hakuaika on toukokuu.

Kansan Sivistysrahasto tukee työväen ja työväenliikkeen sivistyksellisiä hankkeita sekä yhteiskunnallisesti painottunutta tutkimusta, kulttuuria, opiskelua ja kansainvälistä solidaarisuustyötä. Hakuaika on elokuu.

Koneen Säätiö myöntää apurahoja tieteeseen taiteeseen sekä tiedettä ja taidetta yhdistäviin hankkeisiin. Lisäksi säätiö järjestää teemahakuja. Apurahojen hakuaika on syyskuu.

Samuel Huberin Taidesäätiö jakaa vuosittain taideapurahoja yksityisille henkilöille ja ryhmille, jotka toimivat nykytaiteen parissa musiikin, teatterin, tanssin, sirkuksen tai performanssin alalla. Apurahat on suunnattu ammattilaisprojekteille ja etusijalla ovat freelancerit. Hakuaika on joulukuu.

Suomen Kulttuurirahasto myöntää apurahoja taiteen, tieteen ja kulttuurielämän eri aloilla toimiville henkilöille, työryhmille ja yhteisöille. Hakuaika keskusrahastoon on lokakuussa, maakuntarahastoihin tammi-helmikuussa.

Svenska Kulturfonden tukee ruotsinkielistä kulttuuria ja koulutusta, ruotsin kieltä ja suomenruotsalaista toimintaa Suomessa. Yleisrahaston hakuaika on marraskuussa. Haettavana on myös mm. matka-apurahoja.

Tiina ja Antti Herlinin säätiön tarkoituksena on yhteiskunnallisen hyvinvoinnin, kulttuurin, ympäristön ja tieteen sekä niihin liittyvän tutkimuksen ja opetuksen tukeminen ja edistäminen.

TOP-säätiö tukee ja edistää tieteellistä tutkimustoimintaa sekä varsinaissuomalaista kulttuuria ja taidetta apurahojen muodossa. Lisäksi säätiö myöntää stipendejä lahjakkaiden opiskelijoiden tukemiseksi. Hakuaika on elo–syyskuu.

Hakusivustoja

AURORA -tietokannasta voit etsiä tieteen, taiteen ja kulttuurin rahoitusmahdollisuuksia.Tietokannan tiedot tuottaa Turun yliopisto ja järjestelmää ylläpitää Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunta ry.

fyrk.fi -tietokantaan on koottu tietoa yksityisistä säätiöistä, valtiollisista ja kunnallisista rahoituksista sekä pohjoismaisia ja EU:iin liittyviä tukimuotoja. Luckan ylläpitää tietokantaa ruotsiksi.

Teatterin tiedotuskeskus TINFOn apurahavahti ilmoittaa sähköpostitse mm. hakuajan alkamisesta.