Sirkus Aikamoinen työstää uusia esityksiä

  • Sirkus Aikamoinen/ Jouni Ruuth: Nahkanaama
  • Circus I Love You -projektin uusi teltta.

Jouni Ruuth valmistaa kesäkuussa sooloteostaan nimeltään ”Nahkanaama” kulttuurikeskus Stoassa ohjaaja Rauli Kososen kanssa. Mukana työskentelyssä on myös äänisuunnittelija Sami Tammela. Juhannuksen jälkeen työskentely jatkuu Tsekin Trutnovissa kulttuurikeskus UFFOn residenssissä heinäkuun puoleenväliin asti. ”Nahkanaaman” ensi-ilta on Helsingissä Kulttuurikeskus Stoassa elokuussa.

Circus I love you vietti kahden viikon residenssin Cirko-keskuksessa touko-kesäkuun vaihteessa. Ryhmä esitti tiistaina 30.5 historiansa ensimmäisen work-in-progress -esityksen 90 katsojalle. Demo muutti Cirkon Solmu-salin hetkeksi kuvitteelliseksi sirkusteltaksi, ja yleisö sai pienen maistiaisen luvassa olevasta sirkusta ja livemusiikkia sisältävästä esityksestä. Circus I love you osti toukokuussa oman sirkusteltan Italiasta.

Sade Kamppilan ja Oskar Raskin katuesityksen DuoJagin ensiesitykset sujuivat hyvin. Kahvi tuoksui ja ikivihreät soivat Cirko-festivaalin perhepäivän yleisölle, Tampereen Hervannan päiväkotiryhmille ja Stoan järjestämän Idän kyläjuhlan kävijöille toukokuun aikana.

sirkusaikamoinen.com

(Lähde: Sirkus Aikamoisen tiedote 31.5.2017)