Sirkus Magenta palkittiin Sirkuksen lumo -palkinnolla

  • Sirkus Magentan tirehtööri Silja Kyytinen
  • Sirkus opettaa luottamusta, sanoivat magentalaiset kiitospuheessaan.
  • "Sirkus opettaa myös yhteistyötä"
  • Sirkuksen lumo -palkinnolla ja Tanssin ja sirkuksen maineteko -palkinnolla palkittu Sirkus Magenta Thalia-juhlassa KOM-teatterissa.

Sirkuksen tiedotuskeskus on myöntänyt vuosittain jaettavan Sirkuksen lumo -palkinnon sosiaalisen sirkuksen yhdistykselle Sirkus Magentalle. Vuoden 2016 palkinto luovutettiin teatteri-, tanssi- ja sirkusalojen yhteisessä Thalia-juhlassa KOM-teatterissa 27.3.2017. Samassa tilaisuudessa Sirkus Magenta palkittiin myös Suomen tanssi- ja sirkustaiteilijat ry – STST:n jakamalla Tanssin ja sirkuksen mainetekopalkinnolla.

Sirkuksen lumo -palkinnon raati perusteli valintaansa näin: ”Sirkus Magenta on viisivuotisen toimintansa aikana kehittynyt merkittäväksi sosiaalisen sirkuksen moniosaajaksi, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Sirkus Magenta tuotti sirkustyöpajoja, -esityksiä, -opetusta ja -työhyvinvointipalveluita vuonna 2016 yli 9000 lapselle, nuorelle, aikuiselle ja vanhukselle. Pääkaupunkiseudulle keskittyvän työnsä lisäksi he ovat mukana valtakunnallisissa ja kansainvälisissä hankkeissa. Sirkus Magentan ansiosta suuri joukko ihmisiä, joilla ei muuten olisi mahdollisuutta harrastaa sirkusta, pääsee osallistumaan viikoittaiseen sirkustoimintaan. Tässä joukossa on mm. lastensuojelun asiakkaita, syrjäytymisvaarassa olevia nuoria ja turvapaikanhakijoita.

Sirkus Magentan toiminta ulottuu myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Magentalaiset perustivat sirkuskoulun Jordaniaan Zaatarin pakolaisleirille vuonna 2013 yhteistyössä Kirkon ulkomaanavun kanssa. Koulu toimii edelleen nuorten syyrialaisten ohjaajien johdolla tuoden iloa leirillä asuvien lasten ja nuorten arkeen.”

Sirkus Magentan työhön Jordaniassa voit tutustua Yhteisvastuukeräyksen ( http://areena.yle.fi/1-3883956 ) ja Kirkon Ulkomaanavun (https://www.youtube.com/watch?v=4bkEYcvWaEQ) tuottamien videoiden välityksellä.

Helsingin Sanomat uutisoi sivustollaan palkinnoista otsikolla: ”Pakolaisleirin suomalainen sirkuskoulu torjuu radikalisoitumista Jordaniassa jo neljättä vuotta – sosiaalinen sirkus palkittiin teatteripalkinnoilla” (27.3.2017).

Sirkuksen lumo -palkinnon raadissa istuivat toimittajat Annikki Alku, Eeva Kauppinen, Merja Koskiniemi, Elisabeth Nordgren ja Silja Ylitalo. Raadin puheenjohtajana oli Sirkuksen tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Lotta Vaulo.

Sirkuksen tiedotuskeskuksen jakama Sirkuksen lumo -palkinto myönnetään tunnustukseksi suomalaisen sirkustaiteen hyväksi tehdystä työstä. Se voidaan myöntää henkilölle, ryhmälle, kantaesitykselle, tapahtumalle tai muulle teolle tai toiminnalle, joka on edesauttanut sirkustaiteen kehittämistä ja hyvinvointia. Ensimmäinen Sirkuksen Lumo -palkinto jaettiin vuonna 2009.