Kompani Giraff vierailee Oulussa 21.-22.4.2018 

  • Kompani Giraff: Tvärslöjd

Maailman sirkuspäivää vietetään lauantaina 21.4. Oulussa ruotsalaisen kompani Giraffin teoksen Tvarslöjd parissa. Esitys on suunnattu lapsiperheille ja on myös osa kulttuuritalo Valveen Lumotut Sanat -sanataideviikkojen avajaisia.

Tvarslöjd-esityksessä ei ole perinteistä tarinaa, vaan se on avoin lasten omille tulkinnoille ja ruokkii ihastuttavasti pienten katsojien, jos ei aikuistenkin mielikuvitusta.

Jenny Soddun ja Julietta Birkelandin esittämät kaksi hahmoa pelaavat tasapainopelejä vanhanaikaisilla arkiesineillä. Akrobatian ja taikuuden avulla esineistä ja esiintyjien vartaloista syntyy eläviä veistoksia. He yllättävät itsensäkin löytämällä uusia käyttötapoja näyttämöltä löytyville työkaluille. Esitys kertoo siitä, miten mielikuvitus voi kuljettaa meitä mihin vain.

Kompani Giraff on tukholmalainen sirkusryhmä, joka saa innoituksensa liikkeestä, runoudesta ja taikuudesta.  Teoksen on ohjannut ryhmän johtaja Viktoria Dalborg.  Oulussa esiiintyvät Jenny Soddu ja Julietta Birkeland. Musiikista vastaa Hans Appelqvist sekä lavastuksesta ja puvustuksesta Ellen Utterström.

Esitykset järjestetään kulttuuritalo Valveen Valvesalissa la 21.4. klo 11 ja 14 sekä su 22.4. klo 14. Esitystä suositellaan yli kolmevuotiaille. Kestoltaan teos on 30 minuuttia. Liput (15/10 euroa) ovat myynnissä Valveen lipunmyynnissä ja Ticketmasterissa.

Tvarslöjd videotraileri Vimeossa.
Kompani Giraff -ryhmän verkkosivut.

(Lähde: Flow-sirkus tiedote 9.4.2018)