Vesa Purokurun Veitsenterällä-nykysirkusmonologi saa toivottuja uusintaesityksiä Stoassa

  • Vesa Purokuru: Veitsenterällä. Kuva: Riku Suonio

Jyväskylän Kesä -tapahtumassa vuonna 2016 ensi-iltansa saanut ja Cirkossa keväällä 2017 esitetty nykysirkusmonologi saa toivottuja uusintaesityksiä Stoassa huhtikuussa. Veitsenterällä kertoo henkilökohtaisen kasvutarinan yli 25 vuoden matkasta kyläkoulun opettajasta suuryritysten organisaatiokonsultiksi ja lopulta raajarikoksi sirkustaiteilijaksi. Teos katselee haikeasti ymmärtäen päähenkilön tutkimusmatkaa omaan elämänkaareensa.

Katsojan samaistuminen omakohtaiseen kasvutarinaan on voimakasta: Mikä minusta tulee isona? Mitä sain isältäni ja mitä haluan siirtää lapsilleni? Teos luotaa myös työelämän murrosta: ammatti, johon valmistumme, saattaa kadota tai muuttaa muotoaan. Oppimisesta itsestään tulee tärkeämpää kuin sen lopputuloksesta.

Vesa Purokuru on myöhäisherännyt monipuolinen taiteilija, joka on opiskellut mm improvisaatiota, sirkusta ja fyysistä teatteria. Virtuoottisten temppujen sijaan hän tekee väkevän vaikutuksen fyysisellä läsnäolollaan ja merkitystä tihkuvalla liikkeellä.

Nykysirkus ja tarinallisuus ovat vahvasti läsnä tässä improvisatorisessa teoksessa, joka kerrotaan klovnerian, ilma-akrobatian, fyysisen teatterin ja tanssin keinoin. Puheosuudet ja mimiikka, musiikki ja hiljaisuus vuorottelevat. Esitys tulee iholle, säikäyttää, ilahduttaa ja koskettaa. Katsoja viedään tunnelmien vuoristoradalla synkkyydestä naurun kautta itkuun ja yllätetään yhä uudelleen. Syvemmältä kasvutarinan taustalta voi löytää Jungin arkkityyppejä päähenkilön erilaisista vaiheista.

Esitykset Stoassa ke 11.4. klo 19, to 12.4. klo 14 ja la 14.4. klo 16.
Liput 6/12/15 €, www.lippu.fi/stoa

(Lähde: Helsingin kaupunki / Kulttuuri ja vapaa-ajan tiedote 28.3.2018)