Thom Monckton 1.1.2018 alkaen Kallo Collectiven taiteelliseksi johtajaksi

  • Thom Monckton Kuva: Gemma Tweedie
  • NouNous-festivaali Cirkon Maneesissa. Kuva: Alice le Lerc
  • NouNous -festivaalin tunnelmallinen teltta. Kuva: Miranda Porter.

Kallo Collectivelle vuosi 2018 on ryhmän kymmenes toimintavuosi. Vuoden alusta ryhmän taiteellisen johtajan kapula siirtyi Jenni Kallolta Thom Moncktonille seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Jenni on palannut Ranskasta Suomeen ja asettunut Rovaniemelle, mistä käsin työskentely jatkuu myös ryhmän kanssa. Thom on tammikuun residenssissä Uudessa-Seelannissa työstäen uutta projektia yhdessä Gemma Tweedien kanssa.

Kallo Collectiven vuosi 2017 oli sekä työteliäs että juhlava. Ryhmän kiertueteokset kiersivät Suomen lisäksi Briteissä, Irlannissa, Ruotsissa, Ranskassa, Tsekeissä, Liettuassa ja Belgiassa. Uusia ensi-iltoja tehtiin eri puolella Suomea ja vuoden päätti ensimmäistä kertaa järjestetty ja paljon positiivista palautetta saanut kuusipäiväinen NouNous Festival. Tarkoitus on järjestää festivaali myös vuonna 2018 ja tuoda Suomeen mielenkiintoisia, fyysisen teatterin ja klovnerian kansainvälisiä vierailijoita. Kallolaisten uutta ohjelmistoa tullaan näkemään myös festivaalilla.

Kallo Collective on fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut nykysirkusryhmä, joka tuottaa korkeatasoisia sanattomia esityksiä. Ryhmä on kiertänyt Euroopan lisäksi Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Kiinassa, Australiassa, Ranskan Guyanassa, Uudessa Seelannissa ja Georgiassa.  Pienille näyttämöille suunnatut esitykset ovat tavoittaneet jo yli 50000 katsojaa,  600 esityskerralla. Kallo Collectiven perustivat vuonna 2009 suomalaiset Jenni Kallo ja Sampo Kurppa sekä uusiseelantilainen Thom Monckton.

Seuraa Kallo Collectivea Instagramissa, Facebookissa ja Twitterissä

www.kallocollective.com

(Lähde: Kallo Collectiven tiedote 8.1.2018)